Ehdotus selonteoksi kulttuurin tulevaisuudesta valmistui
Opetusministeriön asettaman toimikunnan ehdotus eduskunnalle annettavaksi selonteoksi kulttuurin tulevaisuudesta luovutettiin tiistaina ministeri Wallinille.
Selonteon tarkastelu ulottuu vuoteen 2035 saakka. Kulttuuripolitiikan tulevaisuuden voimatekijöinä toimikunta näkee kestävän kulttuurin, kulttuurisen moninaisuuden ja luovuuden. Ne ovat edellytys ja perusta kulttuurin yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle, ihmisten hyvinvoinnille sekä kulttuuritoimialojen taloudelle.
Selonteon laatimisesta sovittiin pääministeri Matti Vanhasen toisen hallituksen strategia-asiakirjassa. Edellinen selonteko kulttuurista tehtiin 1990-luvulla.
Kulttuurin merkitys kasvaa
Esityksen vastaanottaneen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin mukaan monet tulevaisuustrendit puhuvat sen puolesta, että taiteen ja kulttuurin yhteiskunnallisen vaikuttavuus on vahvistumassa. - Taiteen ja kulttuurin sovellusten kerrannaisvaikutukset ulottuvat yhteiskunnan kaikille sektoreille ja hallinnonaloille, ja siellä tapahtuu merkittävää kasvua ja syntyy työllistymisen mahdollisuuksia, sanoi Wallin.
- Kulttuurisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelurakenteiden säilyttäminen, luovasta osaamisesta huolehtiminen ja kulttuuripalvelujen saatavuus kasvattavat yleisöjä, turvaavat kulttuurisia oikeuksia, edistävät hyvinvointia, luovat kotimarkkinoita, edistävät kulttuurivientiä sekä toimivat luovan ammatillisen osaamisen lähtökohtina, Wallin jatkaa.
Omaa politiikkaohjelmaa ehdotetaan
Toimikunta esittää, että eri hallinnonalojen sekä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välille käynnistetään Taiteen ja kulttuurin politiikkaohjelma. Ohjelmalla mm. edistettäisiin taiteen ja kulttuurin yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Lisäksi tulisi laatia kulttuurialaa kokonaisvaltaisesti koskeva, työelämän ja koulutustarpeiden ennakointiin ja uusiin tarpeisiin pohjautuva koulutusstrategia.
Kouluissa tulisi vahvistaa taide- ja taitoaineita yleissivistävässä koulussa lisäämällä niitä kaikille yhteiseen oppimäärään valinnaisten kurssien pohjaksi myös yläasteella ja lukiossa. Myös taide- ja taitoaineiden opetuksen laadusta tulee huolehtia.
Selontekoesityksen mukaan monikulttuurisuus ja kulttuurinen moninaisuus ovat Suomen tulevaisuuden vahva muutostekijä. Siksi tulisi laatia kansallinen kielistrategia, jossa kartoitetaan ja täsmennetään kansallisten virallisten kielten, alkuperäiskansan kielten, vanhojen ja uusien vähemmistökielten sekä kasvavien kieliryhmien asema ja palvelutarpeet.
Kansalliskielten sekä alkuperäiskansan kielten asema, kielenhuolto ja palveluiden saatavuus tulee turvata. Lisäksi tulisi laatia valtakunnallinen kulttuuriympäristöstrategia sekä kehittää kulttuurivaikutusten arviointia ja kulttuuriympäristön tilan seurantaa osana ympäristövaikutusten arviointia. Kulttuuriperinnön säilymistä ja saatavuutta tulee edistää myös digitaalisesti sekä toteuttaa kansallinen digitaalinen kirjasto.
Ns. toiminnallisina kehittämisehdotuksina esitetään mm. taiteen ja kulttuurin tuki- ja rahoitusjärjestelmien kehittämistä, Taiteen keskustoimikunnan rakenteen kehittämistä sekä tekijänoikeusosaamisen ja kansainvälisen liiketoiminta- ja sopimusosaamisen kehittämistä. Luovan työn erityisluonne tulee tunnistaa ja kehittää sen edellytyksiä, koulutusta, työtiloja sekä toimeentuloa ja työllisyyttä.
> Selontekoesitys kokonaisuudessaan
