Tekijöitä ei voi sivuuttaa
Viime vuosina tekijänoikeuksien hyvät ja tavallisetkin haltijat ovat joutuneet täysipainoisesti osallistumaan erilaisiin puolustustaisteluihin oikeuksiensa puolesta. Oikeuksien sisällölliseen kehittämiseen ei ole siksi juurikaan riittänyt aikaa eikä panoksia. Milloin on ollut tulilinjalla tekijänoikeuksien kotipesäministeriö, monikanavaoikeudet, työsuhdetekijänoikeus tai hyvitysmaksu tai jotakin muuta.
Vaikka puolustustaistelu ei ole aina se mieluisin taistelu (jos mikään taistelu on) on se kuitenkin joskus käytävä. Istuvan hallituksen on ollut eri syistä helpompi eläytyä tekijänoikeuksia käyttävien yritysten sielunelämään kuin pienen tekijän tai tuotantoyrityksen maailmaan. Tässä perusasennossa on sitten käyty valtakunnassa läpi näitä käyttäjäyritysten hankkeita eri instansseissa, milloin työryhmissä ja toimikunnissa, milloin vetoomuksia ja lausuntoja väsäten.
Tekijänoikeuksien on väitetty politisoituneen. Oikeudet sinänsä eivät toki ole politisoituneet, nehän ovat henkistä omaisuutta puhtoisimmillaan. Mutta kun omaisuutta ryhdytään havittelemaan, varsinkin joltakulta toiselta, on keinovalikoimassa suunnilleen kolme vaihtoehtoa, jotka eivät sulje pois toisiaan: Omaisuusrikokset, vaihdanta ja lainsäädäntövallan käyttö.
Vaikka tekijänoikeuksien on väitetty politisoituneen, oikeudet sinänsä eivät ole sitä tehneet.
Näistä viimeinen mielletään yhdeksi politikoinnin keskeisistä kohteista, ja aika paljon siihen on käyttäjäyritysten tahoilla panostettukin. Tekijät ja muut oikeudenhaltijat ovat omalta osaltaan yrittäneet pitää syntyneessä myllerryksessä vaihdannan ja siihen liittyvän sopimusvapauden lippua ylhäällä. On myös niitä, joiden mielestä omaisuusrikos olisi osuvin luonnehdinta sille toiminnalle, jolla oikeuksia tekijöiltä pahimmillaan kerätään.
Tekijät ja esittävät taiteilijat ovat osaltaan näyttäneet jälleen kerran, että vaikka ryhmä on suhteellisen pieni koko väestöön suhteutettuna, sillä on näkyvyyttä, kuuluvuutta ja sitä kautta vaikutusvaltaa. Ei ehkä niinkään kabineteissa ja niillä kuuluisilla vallan käytävillä, vaan pikemminkin julkisemmilla foorumeilla, jotka ovat lähempänä äänestäjää.
Sopii toivoa, että etenkin työsuhdetekijänoikeuden torjunnassa saavutettu tekijätahojen yhteinen rintama pysyy hengissä. Sille voi olla käyttöä jatkossakin.
Ahti Vänttinen
Ahti Vänttinen on Muusikojen liiton ja Lyhdyn puheenjohtaja

