EU-lainsäädäntö edellyttää hyvitysmaksua yksityisestä kopioinnista

Tekijällä on oikeus päättää, saako hänen töistään valmistaa kopioita. Laissa on kuitenkin merkittävä poikkessääntö: omaan yksityiskäyttöönsä saa kopioida hankkimatta lupaa. 

Täysin ilmaista se ei kuitenkaan ole. Tekijät saavat tästä korvausta hyvitysmaksun kautta. Esimerkiksi äänitettävällä CD-R-levyllä maksua on noin 20 senttiä.  Kun siis siis ostaa sata äänitettävää CD-levyä, maksaa hyvitysmaksua yhden musiikki-CD:n hinnan verran.


Teosten, kuten kirjojen ja sävellysten kopiointi laillisesta lähteestä yksityiskäyttöön on  Suomessa sallittua. Tämä perustuu tekijänoikeuden rajoitukseen, joka sisältyy tekijnoikeuslakiin.  

Ääni- ja videonauhureiden leviämisen myötä musiikin, tv-ohjelmien ja elokuvien kopioiminen kodeissa kasvoi räjähdysmäisesti. Tätä kopiointia hyvittämään luovan työn tekijöille on peritty kasettimaksua vuodesta 1984.
Nykyisin digitaalitekniikka mahdollistaa kaikenlaisten teosten kopioimisen vaivattomasti ja edullisesti.

Hvitysmaksu on kohtuullinen
ja perustuu tutkimuksiin

Hyvitysmaksua kerätään mm.  tyhjistä VHS- ja C-kaseteista, tallennettavista CD-R ja DVD-levyistä sekä MiniDisc-levyistä ja MP3-tallentimista. Säännöllisesti suoritettavat tutkimukset osoittavat, että yksityishenkilöt käyttävät näitä tuotteita laajasti kopiointiin. Esimerkiksi puolet CD-lR-levyille kopioidusta aineistosta on musiikkia. Maksun suorittavat tuotteiden maahantuojat tai valmistajat.

Kasettimaksua kerätään vuosittain noin 10 miljoonaa euroa. Esimerkiksi tyhjän CD-levyn hinnassa kasettimaksua on noin 20 senttiä ja videokasetin hinnassa noin 1,4 euroa.

Maksun tasossa otetaan huomioon se, kuinka paljon tutkimusten mukaan kutakin laitetta tai tallennusalustaa käytetään yksityiskopiointiin. Opetusministeriö, jonka vastuualueisiin kuuluvat kulttuuri ja tekijänoikeuslainsäädäntö, vahvistaa maksun piiriin kuuluvat laitteet ja maksun tason vuosittain. Tämä järjestely mahdollistaa teknisen kehityksen seuraamisen.

Kasettimaksua kerätään hyvittämään yksityishenkilöiden kopiointia. Sensijaan yritykset ja muut yhteisöt, jotka käyttävät näitä tuotteita ammattimaisesti, saavat maksetun kasettimaksun takaisin palautuksena.

EU-lainsäädäntö edellyttää
hyvitystä kotikopioinnista

EU-direktiivi tekijänoikeuksista tietoyhteiskunnassa sallii sen, että yksityishenkilöillä on oikeus kopioida teoksia yksityiskäyttöön - edellyttäen että luovan työn tekijät saavat kopioinnista sopivan hyvityksen. Ilman hyvityksen järjestäämistä yksityistä kopiointia ei siis sallittaisi.

EU:n jäsenmaat saavat itse päättää siitä, miten sopiva hyvitys luovan työn tekijöille järjestetään. Yli kaksi vuosikymmentä käytössä ollut kasettimaksujärjestelmä on tehokkaaksi havaittu tapa hyvityksen järjestämiseen. 

Direktiivi ei rajaa mitään kopiointitekniikoita tai kopiointiin käytettäviä laitteita maksun ulkopuolelle: sopiva hyvitys tulee järjestää, tapahtui kopiointi millä tavalla tahansa.

Kuluttajan kannalta ei ole merkitystä, kopioiko hän esimerkiksi musiikkia erilliselle levykkeelle vai kovalevylle. Lopputulos on sama: kuluttaja saa käyttöönsä alkuperäistä vastaavan äänitteen vaivatta ja halvalla. Jakamalla maksu eri laitteille varmistetaan maksun tason pysyminen kohtuullisena ja tarvittaessa sille voidaan asettaa yläraja. Tallennuskapasiteetti on johdonmukainen maksuperuste.

Hyvitysmaksulla tuetaan
kotimaista kulttuurituotantoa

Opetusministeriö päättää kerättyjen maksujen jakamisesta ja ne jaetaan järjestöjen kautta luovan työn tekijöille ja musiikki-, elokuva-, televisio- ja videokulttuurin edistämiseen. 

Korvauksia saavat esimerkiksi ne, joiden tekemää musiikkia soitetaan radiossa tai ne, joiden tekemiä tv-ohjelmia esitetään televisiossa.  

Vuoden 2005 tekijänoikeuslain uudistus rajasi hyvitysmaksun potentiaalista  soveltamisalaa.  Entisen lain mukaan opetusministeriö saattoi kohdentaa hyvitysmaksua mihin tahansa laitteeseen,  joka "soveltuu" yksityiseen kopiointiin. Uusi, nyt voimassaoleva  laki rajoitti opetusministeriön päätäntävaltaa.

Hyvitysmaksua saa enää kohdistaa vain muistillisiin laitteisiin, joita käytetään "merkittävässä määrin" yksityiseen kopiointiin. Hyvitysmaksua ei edelleenkään peritä muistittomista tallentimista.