Yksityinen kopiointi eli kotikopiointi

Musiikin kotikopiointi omaan yksityiskäyttöön on yleistä ja sallittua, kun se tapahtuu laillisesta lähteestä. Tästä hyvityksenä kerätään eräiden tallennuslaitteiden myynnin yhteydessä  ns. hyvitysmaksua muusikoille, säveltäjille ja tuottajille.  

Tekijänoikeuslain perussääntöihin kuuluu,  että uuden kappaleen valmistamiseen toisen teoksesta tarvitsee aina tekijän luvan. Tällä perusteella esimerkiksi kirjailija voi neuvotella itselleen palkkion kirjakustantajalta, joka tahtoo painaa tämän kirjoja. 

Tähän sääntöön on kuitenkin tehty merkittävä rajoitus tavallisen kuluttajan hyväksi. Musiikkia, elokuvia ja kirjoja saa kuka tahansa itse kopioida itselleen, kunhan kopioi laillisesti saatua ja julkistettua teosta.  

Tämä tekijänoikeuslain poikkeussääntö vapauttaa kuluttajan hankkimasta kopiointiin lupaa. Täysin korvauksetonta tämäei kuitenkaan  ole.  Korvaus tästä kopioinnista kerätään summaarisesti, ns. hyvitysmaksun muodossa. 

Musiikin kotikopiointi on yleistä

Suomeen tuotiin vuonna 2002 yksityiskäyttöön yli 18 miljoonaa CD-R-levyä. Puolet levyille tallennetusta aineistosta on musiikkia. Myös kirjallista aineistoa kopioidaan laajalti. Yksin korkeakouluissa kopioidaan vuosittain noin 10 miljoona sivua suojattua aineistoa yksityiseen käyttöön.

Yksityisen kopioinnin säännös on sisältynyt tekijänoikeuslakiin sen säätämisestä, vuodesta 1961, saakka. "Yleisen oikeustunnon" katsottiin tuolloin vaativan, että tekijä ei voisi kieltää esimerkiksi runoteoksen lainannutta henkilöä jäljentämästä yksittäistä runoa omaan käyttöönsä.

Jotta teoksesta saa valmistaa yksityisen kopion, sen on oltava julkistettu. Teos tulee julkistetuksi, kun se on saatettu luvallisesti yleisön saataviin. Julkistamatonta teosta ei saa kopioida.

Kopioitava teos voi olla musiikkia, tekstiä, elokuvaa, kuvataidetta tai muuta tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa. Tietokoneohjelmia tai tietokantoja ei kuitenkaan saa kopioida yksityiseen käyttöön, jos ne ovat tietokoneella luettavassa muodossa. Myöskään rakennusteosta ei ole mahdollista kopioida yksityiseen käyttöön.

Myös lainatusta teoksesta

Yksityisen kopioinnin edellytyksenä ei ole, että henkilö omistaisi kopioitavan teoskappaleen. Kopion voi valmistaa esimerkiksi ystävältä tai kirjastosta lainatusta taikka tietoverkossa saatavilla olevasta teoksesta.  (Laillisen lähteen vaatimuksesta enemmän tällä sivulla)

Teoksesta saa valmistaa kopioita "muutaman kappaleen". Tarkkaa kappalemäärää ei ole lakiin haluttu ottaa, koska raja olisi mielivaltainen eikä soveltuisi kaikkiin teoslajeihin tai käyttötilanteisiin.

"Yksityisellä kopioinnilla" tarkoitetaan yksityishenkilön kopiointia hänen omaan henkilökohtaiseen käyttöönsä. "Omaksi käytöksi" luetaan myös perhe- ja ystäväpiirin käyttö. Kopiointi yritysten tai yhteisöjen tarpeisiin ei sen sijaan ole yksityistä kopiointia. Ansiotarkoituksessa tapahtuva tai ammattimainen kopiointi ei myöskään ole säännöksen nojalla sallittu.

Yksityiseen käyttöön valmistettua kopiota ei myöhemminkään saa käyttää julkisesti, esimerkiksi myydä tai muutoin saattaa yleisön saataville.

Tekijänoikeuslakia valmistellut komitea ennakoi jo vuonna 1953, että magnetofonien yleistyminen tulee aiheuttamaan vahinkoa niin gramofonilevytehtailijoille kuin säveltäjille ja esittäville taiteilijoillekin.

Magnetofonien käytäntöön ottamisen myötä komitea piti aiheellisena maksun määräämistä magnetofonien omistajille ja siten saatujen varojen jakamista niiden kesken, joiden teoksia ja esityksiä otetaan tuollaiseen laitteeseen ja esitetään sen avulla. Korvaukseksi laajamittaisesta yksityisestä kotinauhoituksesta Suomessa säädettiinkin vuonna 1984 niin sanottu kasettimaksu. 

Euroopan yhteisöjen tietoyhteiskuntadirektiivin jälkeen maksua on alettu kutsua hyvitysmaksuksi. Hyvitysmaksun tarkoituksena on taata tekijöille ja muille oikeudenomistajille sopiva hyvitys sen vastapainoksi, että jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksen tekijän yksinoikeuteen sallia tai kieltää teoksen kappaleen valmistaminen. Kopiointia on mahdollista rajoittaa teknisiä suojauksia käyttämällä.