Levyt vievät suomalaisia säveliä maailmalle

"The Essential Rautavaara"


Einojuhani Rautavaara on eniten levytetty suomalaissäveltäjä heti Sibeliuksen jälkeen ja myös yksi kaikkein ahkerimmin esitetyistä. 

Erityisen suosittu hän on USA:ssa. Kun Amazonin Classical music -keskustelupalstalla pohdittiin, kuka on "The best living composer", ylivoimainen enemmistö kannatti Rautavaaraa.


Kansainvälinen Rautavaara-buumi alkoi vuodenvaihteessa 1996-1997, kun seitsemäs sinfonia otsikolla Angel of Light iski ensin yhdysvaltalaista, sitten brittiläistä ja lopulta koko Keski-Euroopan musiikkiyleisöä suoraan hermoon.

Einojuhani Rautavaaran musiikkia on myös konserteissa esitetty paljon etenkin Yhdysvalloissa. Kaksi tuoreinta sinfoniaa ovat yhdysvaltalaisten huippuorkesterien tilausteoksia. Esityksillä näyttää edelleen olevan kiihdyttävä vaikutus levymyyntiin.

"Rautavaaralla on loistava imago maailmalla", sanoo Ondinen toimitusjohtaja Reijo Kiilunen.

Kun Amazon-nettikaupan Classical music -keskustelupalstalla pohdittiin, kuka on "the best living composer", ylivoimainen enemmistö kannatti Rautavaaraa. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen englanninkielisten nettisivujen katsotuin osuus ovat niin ikään Rautavaaraa käsittelevät sivut.

Levy-yhtiö Ondine on julkaissut Rautavaaran musiikkia yhteensä 22 levyä sekä kokoelmalevyn "The Essential Rautavaara". Levyille on myönnetty useita kansainvälisiä ja kotimaisia palkintoja. Rautavaaran musiikkia ovat julkaisseet myös Finlandia Records, Naxos ja ruotsalainen BIS sekä lukuisat pienet yhtiöt niin Suomessa kuin muuallakin.

Levy vie musiikin maailmalle  

Taidemusiikissa äänilevyllä on enemmän dokumentin kuin kulutustavaran arvo. Populaarimusiikissa tavoiteltuihin myyntilukuihin ei aina edes tähdätä; toisaalta levyn elämänkaari on pitempi kuin populaarin levyn, ja kaupallinen menestys saattaa tulla vasta vuosien päästä.

Musiikin mahtia kansainvälisenä kielenä on viime vuosina kyseenalaistettu - onhan musiikkikulttuureissa yhtä suuria eroja kuin sanallisissa kielissäkin. Mutta on myös jotakin siinä, että Sibelius saavuttaa nykyään jalansijaa niin Keski-Euroopassa kuin Japanissakin, ja siinä, että Einojuhani Rautavaaran musiikkia halutaan kuulla nimenomaan Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa.

Toiseksi eniten levyjä

Rautavaara on Suomen toiseksi eniten levytetty säveltäjä, heti Sibeliuksen jälkeen. Lukuisista suosikkikappaleista on tehty useita tallenteita, ja niinkin tuore teos kuin kahdeksas sinfonia, Philadelphia Orchestran tilausteos vuodelta 1999, on jo levytetty kahdesti.

"Kuuntelen omia levyjäni suurella mielenkiinnolla. Etenkin samoista teoksista tehdyt äänitteet tuovat esiin erilaisia tulkintoja, jotka kaikki voivat olla perusteltuja ja säveltäjän hyväksyttävissä", toteaa Rautavaara.
 
Suomalaisten esittävien taiteilijoiden merkitys Rautavaaran sävellystyölle on ollut keskeinen.
"Esimerkiksi Mikko Franck ja Laura Mikkola ovat olleet musiikkini varsinaisia esitaistelijoita maailmalla. Näiden nuorten muusikoiden kiinnostus ja innostus on ollut hyvin rohkaisevaa", säveltäjä kiittää.

Jorma Hynnisen hän kertoo vaikuttaneen ratkaisevasti monen oopperan syntyyn ja monien kuorojen antaneen sävellysten tilaajina virikkeitä uusien teosten ideointiin. "Näiden lisäksi kapellimestarit Leif Segerstam, Osmo Vänskä ja Markus Lehtinen ovat tehneet hienoja äänitteitä teoksistani sekä inspiroineet säveltämään uusia."
  
Musiikki tarvitsee esittäjänsä
 
Musiikki poikkeaa kaikista muista taiteista siinä, että sen omaksuminen nuottipaperilta luettuna on mahdollista vain ani harvoille. Musiikin saattamiseen suuren yleisön ulottuville tarvitaan aina esittäjä.

"En nuorena osannut ymmärtää, miten tärkeä esitys on, miten se vasta herättää musiikin eloon", tunnustaa Einojuhani Rautavaara.

"Olen niin monesti kokenut pettymyksen ensimmäisessä esityksessä, ja tietenkin syyttänyt vain itseäni... Kuitenkin on jokin myöhempi esitys tavoittanut täsmälleen tarkoittamani sävyn, tempot ja intensiteetin. Silloin on voinut ajatella, että olihan se kuitenkin..."

Sairaalakuukaudet vihdoin takana

Rautavaara oli haastattelua tehtäessä toipumassa vaikeasta sairaudesta ja pitkästä sairaalassa olosta.
"Huomaan arvostavani jokaista päivää ylimääräisenä lahjana. Pyrin yhä voimieni mukaan käyttämään kaiken aikani siihen, mitä eniten rakastan - säveltämiseen."

"Suloinen, viisas ja rakastava vaimoni hoitaa arjen ja käytännön asioita niin että voin toteuttaa periaatettani: elämä ei ole itsetarkoitus, se on välikappale."

Teksti: Anu Karlson
Kuvat: Maarit Kytöharju / FIMIC



Palkittuja levyjä

Angel of Light (Ondine ODE 869-2)

Cannes Classical Award 1997
Grammy award nomination 1996
Gramophone award nomination 1996
YLEn Vuoden levy 1996
Record of the year (The Times) 1996

Angels and Visitations (Ondine ODE 881-2)

Cannes Classical Award 1998
ABC Classic FM Award 1998
Association for Independent Music (AFIM) award 1998

Thomas (Ondine ODE 704-2)

YLEn vuoden levy 1986

True and False Unicorn (Ondine ODE 1020-2)

Vuoden kuorolevy 2003