>> Blogien aloitussivulle

Blogipalstalla kirjoittavat Aleksi Bardy,  Olli Kortekangas,  Ahti Vänttinen,  Pekka Rislakki, Anja Hatva, Kirsi Niittyinperä, Raimo Vikström ja Lauri Kaira.  Blogit edustavat kunkin kirjoittajan näkemyksiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

USA:n tuomioistuin kaatoi Google-books sopimuksen

BBC:n UUTISEN MUKAAN amerikkalainen tuomioistuin torpedoi  Googlebooks-sopimuksen. Oikeus katsoi, että Google hankkii itselleen kohtuutonta etua. 

Google Books on skannannut miljoonia kirjoja ja laittanut ne nettiin. Koska se  ei  sopinut tekijänoikeuksista,  asiasta nousi riita.  Tästä selvitäkseen Google teki sopimuksen amerikkalaisen kirjailijajärjestön ja kustantajajärjestön kanssa. 125 miljoonan dollarin vuosihinnalla se saisi näiden puolesta jatkaa toimintaansa.

Ongelmaksi jäi tietty se, että nämä järjestöt eivät edusta kaikkia maailman kirjailijoita. Suurta osaa teoksista se jakelisi siten faktisesti ilman lupaa ja maksamatta.  Sopimusjärjestöjen ulkopuolisia oikeudenhaltijoita Google yritti hoitaa niin, että heitä pyydettiin ilmoittautumaan mukaan Googlen sanelemilla vakioehdoilla. Tämä herätti  kritiikkiä myös suomalaisten kirjalilijajärjestöjen keskuudessa. 

Google Booksin toimintamalli osoittautui nyt lainvastaiseksi. Amerikkalaisen tuomioistuimen mukaan Googlen sopimus  antaisi Googlelle merkittävää etua kilpailijoihin nähden, kun se saisi summassa digitoida ja jaella kirjoja ilman tekijöiden lupia.  Yhdysvaltain oikeusministeriö on hyväksynyt päätöksen ja  pitänyt tulosta oikeana. 

Tämä ilahduttanee maailman kirjailijoita ja kirjankustantajia. He ovat arvostelleet Google Booksia kovin sanoin. Heistä on väärin, että yksi taho pakottaa muut pelaamaan omilla ehdoillaan ja ottaa itselleen "vahvemman oikeudella" maailmanlaajuisen erityisaseman kirjojen nettilevittäjänä. 

ON MIELENKIITOISTA NÄHDÄ, miten oikeuden päätös vaikuttaa suomalaiseen tekijänoikeuskeskusteluun. Asioita tuntemattomat tahothan ovat väittäneet, että Googlen menestys johtuisi USA:n ja Euroopan tekijänoikeuslainsäädännön eroista. Heidän mukaansa Googlen kaltaisia innovaatioita voi syntyä Yhdysvaltoihin siksi, että tekijänoikeuslainsäädäntö olisi siellä jotenkin parempaa, joustavampaa, innovaatioita tukevampaa  ja yksinkertaisesti  "more wonderfull."

Asiantuntijat ovat toki tienneet,  että tämä väite on puppua. Kyse ei ole lakien eroista, sillä Googlehan ei hirveästi välitä USA:n tekijänoikeuslaista.  Se tekee mitä tahtoo ja varaa huomattavan rahaston toimiensa aiheuttamien oikeusriitojen ja korvausten hoitamiseen.

Tällainen toimintamalli on toki enemmän amerikkalainen kuin eurooppalainen. Kilpailijoiden tekemät perusteettomat patentti-kanteet ovat USA:ssa yleisiä. Siksi myös lainkuuliaiset yritykset joutuvat varautumaan tällaisiin oikeudellisiin kustannuksiin.

Kauniisti sanottuna, Googlen toimintatapa on vain raju, pioneerihenkinen ja vahvemman oikeuteen pohjaava sovellus tästä liiketoimintakulttuurista. Se ottaa, muut vikisevät ja lompakko kaivetaan esiin vasta kun on pakko. Samalla periaatteella voisi tietenkin toimia vaikka Mikkelissä,  jos firman brändi  jatkuvat oikeusriidat kestää.

Tämä oikeuden päätös ja sitä seuranneet viranomaiskommentit osoittavat, että amerikkalainen oikeuskulttuuri ei suinkaan salli ihan kaikkea. Tämä alleviivaa sitä tosiasiaa, että ilmiö nimeltä Google ei kerro USA:n ja Euroopan tekijänoikeuslainsäädännön eroista. Jos se jostain eroista kertoo, kyse on yrityskulttuurien eroista.

Lauri Kaira

Kirjoittaja on Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien LYHTY projektinjohtaja

 

 

 

 

 

2011-03-23 08:22:39
Viimeksi muokattu
2011-03-24 07:15:09
Blogit >> USA:n tuomioistuin kaatoi Google-books sopimuksen
Ei kommentteja