Millaista suojaa tekijä saa?
Kautta maailman tekijänoikeuslait antavat luovan työn tekijöille ja yrittäjille hyvin saman tyyppistä suojaa. Lakien yksityiskohdat ovat usein monimutkaisia, mutta pääsäännöt ovat selvät ja loogiset.
Tekijänoikeus muistuttaa omistusoikeutta ja nauttii Suomessa perustuslain omaisuuden suojaa. Se antaa tekijälle saman kaltaisen oikeuden päättää teoksensa käytöstä kuin meillä kaikilla on fyysiseen omaisuuteemme. Meistä jokainen voi sallia tai kieltää muita käyttämästä omistamaamme autoa, polkupyörää tai kesämökkiä ja voimme panna käytön ehdoksi korvauksen saamisen (esim. vuokra). Vastaava oikeus on tekijällä suhteessa luomaansa teokseen.
Tekijöiden ja taiteilijoiden talous perustuu pitkälti tekijänoikeuteen. Teos on tekijänsä henkistä omaisuutta. Tekijänoikeutensa perusteella hän voi päättää, mitä hänen työnsä tuloksilla saa tehdä. Tällä perusteella hän pystyy neuvottelemaan teoksensa käytöstä korvauksen.
Tekijällä on teokseensa sekä moraalisia että taloudellisia oikeuksia. Moraaliset oikeudet kieltävät mm. muuntelemasta, plagioimasta, väärentämästä tai ottamasta omiin nimiin toisen teosta. Taloudelliset oikeudet turvaavat tekijän, esittäjän ja projektiin osallistuneiden yrittäjätahojen oikeuksia. Ilman näiden tahojen lupaa ja/tai korvauksesta sopimista teosta ei saa käyttää, esittää tai levittää yleisön saataviin tai valmistaa siitä uusia kappaleita.
Teosten käyttö edellyttää, että kysyy tekijän luvan ja sopii hänen kanssaan siitä korvauksen. Käytännössä tuotteen ostamalla saa luvan normaaliin yksityiskäyttöön. Laajemmasta käytöstä pitää sopia tekijöiden kanssa erikseen. Joissakin tapauksissa tämä tulee tehdä suoraan tekijän kanssa, toisissa sen voi tehdä tekijänoikeusjärjestön kautta. Luovan alan talous on nykyisin pitkälti edelläkuvatun kaltaista käyttöoikeuksien kauppaa, jossa oikeuksia myydään rajattuina viipaleina erilaisiin käyttötarkoituksiin.
Tekijänoikeuslakiin sisältyy huomattava määrä rajoituksia. Laki esimerkiksi antaa kouluille oikeuden käyttää sävelteoksia opetuksessa pitkälti ilmaiseksi. Samoin laki antaa kuluttajille oikeuden tehdä yksityisiä kopioita.
Lue eteenpäin: yleisesitys tekijänoikeudesta

