Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien lähioikeudet
Äänitetuottajan ja muusikon oikeudet ovat osa lähi- eli naapurioikeuksia. Nämä eroavat varsinaisista tekijänoikeuksista siinä, ettei suojan kohteena ole teos vaan teoksen esitys eri muodoissaan (joko alkuperäisenä tai tallennettuna). Pääpiirteissään naapurioikeuksien haltijoilla on samat yksinoikeudet määrätä suoritteistaan kuin teosten tekijöilläkin.
Merkittävimmin naapurioikeudet eroavat tekijänoikeudesta äänitallenteiden julkisen esittämisen osalta: äänitteen tuottajalla ja tallenteella esiintyvillä muusikoilla ei käytännössä ole yksinoikeutta määrätä julkisesta esittämisestä. Vaikka laki periaatteessa antaa heille tämän yksinoikeuden, lupa äänitteen esittämiseen annetaan jo laissa. Tällaista, pelkän korvauksoikeuden jättävää konstruktiota kutsutaan "pakkolisenssiksi".
Tallenteen julkiseen esittämiseen ei toisin sanoen tarvita edellä mainittujen tahojen lupaa. Tuottajalla ja muusikoilla on silti oikeus korvaukseen äänilevyn tai muun vastaavan tallenteen julkisesta esittämisestä. Korvausoikeus kattaa televisio- tai radiolähetykset, niiden edelleen lähetykset ja muun julkisen esittämisen esimerkiksi yleisötilaisuuksissa tai tilaisuuksissa.
Myös muusikoilla ja äänitteiden tuottajilla on oikeuksia, joita ei ole rajoitettu pakkolisenssillä. Muusikoilla on esimerkiksi yksinoikeus määrätä elävän esityksensä äänittämisestä, videoinnista ja sen suorasta lähettämisestä vaikkapa radiossa. Muusikoilla ja tuottajilla on lisäksi yksinoikeus määrätä äänitteensä, kuten cd-levyn kopioimisesta ja levittämisestä yleisön keskuuteen sekä on demand-välittämisestä internetissä.
Uudet teosten välittämisen muodot
poikkeavat perinteisestä julkisesta esittämisestä
Tietoverkossa yksittäiset musiikkiteokset ovat löydettävissä lähetysvirran seasta hakuohjelmilla ja kopioitavissa omalle kovalevylle tai tyhjälle CD-levylle. Lakiteknisesti kyse on tällöin joko tilaajavalintaisesta palvelusta, tai muusta äänitallenteen välittämisestä. Toiminnallisesti kyse on lähinnä äänitejakelusta, ei pelkästä julkisesta esittämisestä.
Oikeudenhaltijoille on yleensä annettu laissa sopimisoikeus niihin käyttömuotoihin, joissa merkittävästi hyödynnetään heidän työnsä tuloksia. Esittävien taiteilijoiden ja äänitetuottajien osalta suojan taso ei toistaiseksi ole ollut riittävä. WIPO:n vuoden 1996 äänitesopimus ja EU:n Tietoyhteiskuntadirektiivi edellyttävät lähioikeuksien haltijoille yksinoikeutta tilaajavalintaiseen välittämiseen.
Koska rajanveto edellä mainittujen uusien käyttömuotojen välillä on vaikeaa ja koska em. kansainväliset sopimukset on tehty aikana, jolloin nykyiset toimintamallit olivat tuntemattomia, olisi yksinoikeuden katettava kaikki välittämisen muodot. Perinteistenkään äänitteiden käyttömuotojen osalta ei nykyään enää ole perusteita lähioikeuksien ja tekijänoikeuksien väliselle oikeuksien eroille.
