Tekijänoikeus elintärkeä kotimaiselle kulttuurille
Yksikään kirja, musiikkikappale tai sarjakuva ei synny ilman, että joku tekee sen. Tämän työn tulosta kutsutaan teokseksi ja tekijä saa siihen tekijänoikeuden.
Tekijänoikeus muistuttaa omistusoikeutta ja saa Suomessa perustuslain suojaa. Se antaa tekijälle oikeueden määrätä luovan työnsä tuloksista. Ilman tekijän lupaa teosta ei saa hyödyntää esimerkiksi yritystoiminnassa. Tällä perusteella tekijä voi pyytää käytöstä maksun tai korvauksen.
Tämä on taiteilijoille tärkeää, koska valtaosalla heistä ei ole kuukausipalkkaa. He saavat tuloja sen mukaan, paljonko heidän töitään esitetään, myydään ja käytetään.
Tekijänoikeutensa perusteella taiteilija voi myydä sekä kuluttajille että yrityksille eri laajuisia käyttöoikeuksia työnsä tuloksiin. Esimerkiksi sarjakuvapiirtäjä voi myydä kirjankustantajalle oikeuden julkaista sarjakuvakirjan, elokuvayhtiölle luvan tehdä siitä tv-animaatio ja paitafirmalle oikeuden käyttää hahmojaan T-paidoissa. Tällaisista pienistä siivuista taiteilijan leipä koostuu.
Myös luovan alan yrityksen tulot perustuvat tekijänoikeuteen. Ne tuottavat sisältöjä ja myyvät niitä sisältäviä tallenteita, kuten levyjä, pelejä ja elokuvia. Näiden tuotteiden mukana myydään yleensä varsin tarkkaan rajatut käyttöoikeudet.
Tuotteen hinta perustuu usein näiden oikeuksien laajuuteen. Elokuvan saa Anttilasta kotikäyttöön parilla kympillä - mutta elokuvateatterille tai tv-yhtiölle sama elokuva maksaa paljon enemmän.
Tekijänoikeus antaa tekijälle vapauden valita, miten omaa oikeuttaan käyttää. Kun yksi myy työnsä tuloksia, toinen voi lahjoittaa niitä esimerkiksi Creative Commons-lisenssin avulla. Myös yrityksillä on vapaus valita, mitä laillisia liiketoimintamalleja käyttävät. Tekijänoikeus luo vain raamit, ihmiset tekevät valinnat.
YK:n ihmisoikeuksien julistus suojaa tekijänoikeudet. Tekijänoikeus suojataan lukuisissa kansainvälisisissä sopimuksissa ja myös EU:lla on monia tekijänoikeutta koskevia direktiivejä.
YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 27 artiklassa todetaan, että "Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta."
Lue lisää: milloin tarvitaan tekijänoikeusjärjestöjä
