Mitä vuoden 2005 tekijänoikeuslaki muutti?
Mitä viimekertainen tekijänoikeuslain uudistus muutti tavallisen kadunmiehen elämässä? Entä ammattilaisilla?
Alla on lista, jonka teimme yhdessä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen kanssa.
Merkittävimmät muutokset kuluttajan kannalta
Kuluttajaa kiinnostaa ennen kaikkea se, miten lakiuudistus vaikuttaa hänen asemaansa. Seuraavassa käsitellään tärkeimpiä muutoksia sekä myös joitakin asioita, jotka pysyvät ennallaan.
Tärkeimmät muutokset
- Piraattitallenteiden maahantuonti myös omaan käyttöön kielletään.
- Kun jo nykyisin on kiellettyä jaella tiedostoja ilman lupaa internetissä, nyt myös niiden imurointi (lataaminen omalle koneelle omaan käyttöön) kielletään (eli kopioinnille asetetaan ns. laillisen lähteen vaatimus; aineiston saa kopioida vain mikäli ko. aineisto on laillisesti saatettu yleisön saataviin).
- Internetpiraattien jakelu voi olla jatkossa tekijänoikeusrikkomuksen sijasta tekijänoikeusrikos, vaikkei toiminnalla olisikaan välitöntä tarkoitusta ansaita rahaa, jos laiton toiminta aiheuttaa huomattavaa vahinkoa oikeudenhaltijoille.
- Yksityisen kopioinnin oikeus säilyy, mutta sen tulee tapahtua laillisesta lähteestä - laittomasta lähteestä kopiointi voi johtaa korvausvelvollisuuteen.
- Äänitteessä mahdollisesti olevaa kopiosuojausta ei saa purkaa tehdäkseen itselleen kopion; suojauksen saa kuitenkin purkaa saadakseen CD-levyn kuultavaksi tai DVD-elokuvan nähtäväksi.
Mikä muun muassa ennallaan
- Oikeus tehdä äänitteistä muutamia kopioita omaan yksityiskäyttöön säilyy (huomioitava laillisen lähteen vaatimus ja mahdollisen kopiosuojauksen purkukielto)
- Tietokoneohjelmien varmuuskopiointia koskevat säännökset säilyvät ennallaan. Ohjelmien muunlainen yksityinen kopiointi ei ole edelleenkään sallittua.
- Oikeus tuoda omaan käyttöönsä ulkomailta (myös EU:n ulkopuolelta) ostettuja laillisia levyjä, kirjoja ja sarjakuvalehtiä ja myydä niitä kirpputorilla säilyy ennallaan.
- Sitaattioikeus säilyy ennallaan
- Oikeus levittää omin sanoin tietoa toisten tieteellisistä julkaisuista ja taideteoksista (mm. lehdessä, internetissä tai kirjassa kirjoittamalla, opettamalla jne.) säilyy ennallaan.
- Jumalanpalvelusmusiikin tekijänoikeuskorvauskohtelu säilyy ennallaan.
Lisätietoa Opetusministeriön FAQ:ssa

