Musiikki on Aija Puurtiselle

sisäänrakennettu juttu

”Mikään muu instrumentti ei pysty ilmaisemaan niin paljon kuin laulu”, sanoo Aija Puurtinen. ”Siinä kuuluu koko elämä.”

 Teksti: Pirjo Aittomäki, Gramexpress

Avarassa töölöläishuoneistossa on käsittämättömän siistiä. Lattiat kiiltävät, keittiö hohtaa, eikä ruokailutilan pöydällä loju yhtään ylimääräistä paperia. Isäntäparin Aasian-matkoista muistuttavat esineet on aseteltu aistikkaasti vitriiniin.

”En ole mikään siisteysfanaatikko”, muusikko Aija Puurtinen väittää. ”Tosin sävellystyön lomassa saatan saada siivouskohtauksia. Luova umpikuja aukeaa, kun saa konkreettista jälkeä aikaan.”

Viime kuukausina laulaja-basisti Puurtinen ja huoneiston isäntä, kitaristi Esa Kuloniemi, ovat ehtineet käydä kotonaan lähinnä kääntymässä. Pariskunnan luotsaamaa Honey B and The T-Bonesia on viety neljän, viiden keikan viikkovauhdilla ympäri Suomen. ”Kotona käydessä sitä enimmäkseen pesee pyykkiä ja katsoo, vaihtaako matkalaukun sisällön vai ei”, Puurtinen toteaa haastatteluhetkellä elokuun alussa.

Tämän kesän erikoisprojekti on ollut ”Tuomari Nurmio ja Hunajaluut”, jossa HBTB säestää Tuomaria. ”Olemme esiintyneet Tuomarin kanssa viikoittain ja tehneet siinä välissä omia keikkoja. Pääasiassa on kierretty tapahtumia rock- ja bluesfestareista kyläjuhliin: Rovaniemen Jutajaiset, Provinssirock, Turun Down by the Laituri, Imatran Big Band -festivaalit, Haapavesi Folk, Helsingin Juhlaviikot”, Puurtinen selaa kesän keikkakalenteria.

Myös juuri koulutiensä aloittanut Mooses-poika on kiertänyt vanhempiensa mukana festareilla. ”Hänestä on kehkeytynyt melkoinen Lauri Tähkä -fani.”

Ankaran keikkailun ohessa Puurtinen on säveltänyt materiaalia tulevalle levylleen, opettanut − ja opiskellut itsekin. Musiikin maisterin tähtäimessä on tohtorinhattu.

Arvostus kohdalleen

Aija Puurtinen valmistui Sibelius-Akatemian musiikkikasvatusosastolta 1991 ja on opettanut ”Mukan” ja kansanmusiikkiosaston opiskelijoille rytmimusiikin laulua jo vuodesta -94. Nyt on tekeillä väitös, jossa Puurtinen tutkii erilaisten säestyskokoonpanojen vaikutusta äänenkäyttöön ja fraseeraukseen crossover-rytmimusiikin parissa. Tutkimusväline löytyi läheltä: oma ääni.

Väitöstyön tyrkkäsi käyntiin professori Heidi Westerlund. Painostus alkoi 90-luvun loppupuolella ja vihdoin 2005 Puurtinen teki tutkimussuunnitelman. ”Tietääkseni olen ensimmäinen Muka-puolen taiteellisen väitöksen tekijä. Joudun siis raivaamaan tietä tässäkin.”

Väitös koostuu viidestä konsertista, kirjallisesta työstä ja mittavasta määrästä tukiopintoja. Taiteellisen ja kirjallisen työn pedagogisella sovellettavuudella on Puurtiselle suuri merkitys.

”Minun opiskeluaikanani Mukalla ei voinut opiskella rytmimusiikin laulua lainkaan. Vasta

1990-luvun alkupuolella saatiin laulunopetusta afrobändien tai niin sanottujen muiden soitinopintojen parissa”, Puurtinen muistelee. ”Kolmen viime vuoden aikana on Mukalle voinut pyrkiä pääaineenaan rytmimusiikin laulu.”

Puurtisen väitöstyöllä on siis selvä missio: crossover-rytmimusiikin ja laulunopetuksen arvostuksen nostaminen.

”Rytmimusiikin laulu on ollut Akatemiassa heittopussin asemassa. Usein ajatellaan, että ei-klassisen laulun opiskelussa pääsee helpommalla, mutta eihän se niin ole! Tekniikan omaksuminen ja äänen kypsyminen vaatii ihan samanlaisen vuosien työrupeaman kuin klassisella puolella”, Puurtinen puuskahtaa.

”Minulla on vahva klassisen laulun pohja ja työskentelen paljon klassisten muusikoiden ja laulupedagogien kanssa. Haluan parantaa heidän tietämystään. Siksi on tärkeää osata kommunikoida samalla kielellä ja demonstroida juttuja niin, että he ymmärtävät.”

Väitöksen pedagoginen kirjallinen osa julkaistaan aikanaan verkossa, jossa se on kaikkien luettavissa. ”Haluan, että työ elää. Sivuille tulee keskustelupalsta, jolla voi kommentoida, poimia tietoa ja jakaa näkemyksiä. Alahan kehittyy koko ajan.”

Ei koulua varten…

Väitöskonsertit ovat Puurtiselle myös taiteellisen kasvun väline. Hän on säveltänyt, sovittanut ja osin sanoittanutkin lähes kaiken niissä kuultavan musiikin.

”Ensimmäinen konsertti syksyllä 2007 oli Romu & Blues UMOn kanssa, toisessa soitti HBTB. Siinä tutkin bassonsoiton ja laulun vaikutusta toisiinsa, siis bassolinjojen valintaan ja laulun fraseeraukseen. Kolmas produktio, Outo Voima -yhtyeen kanssa toteutettu suomenkielinen Ikuinen morsian, perustui löyhästi isoäitini äidin elämänvaiheisiin. Häneltä tahtoivat miehet kuolla käsiin!”

Viides konsertti yhdistää a cappella -laulua ja nykytanssia. Circulus Feminineus -teoksessa tutkimme Maria Littowin kanssa naiseuden kiertokulkua. Olen jo säveltänyt teemat, joiden pohjalta improvisoin. Mukana on myös aaria, jonka esitän klassisella tekniikalla.”

Mutta ennen viidettä pitäisi vielä synnyttää neljäs: lokakuussa soololevynä ilmestyvä äänite on itse asiassa duolevy. Sitä Puurtinen on työstänyt hiljakseen keväästä saakka. Kumppaneiden joukossa ovat pianisti Timo Hietala ja basisti Sampo Lassila, ja mukaan on tulossa myös Jaska Lukkarinen,  tällä kertaa perkussionistina.

”Nautin tästä ihan hirveästi. Laulajalle jää paljon tilaa, ja vuoropuhelu toimii vielä paremmin, kun on vähän soittajia.”

… vaan elämää

Musiikki on Aija Puurtiselle sisäänrakennettu juttu. ”Olen yrittänyt lopettaakin, kun laulamiseen ja esiintymiseen kehittyi jossain vaiheessa ihan addiktio. Tuli fiilis, etten ole mitään, jos en ole koko ajan lavalla. Siitä olen kyllä jo päässyt eroon”, Puurtinen nauraa makeasti.

Mikään muu instrumentti ei Puurtisen mielestä pysty ilmaisemaan niin paljon kuin laulu. ”Se on niin henkilökohtaista, siinä kuuluu kaikki − koko elämä. Ääni on ihmisen ensimmäisiä tapoja ilmaista itseään musiikillisesti. Kautta aikojen laululla on ilmaistu tunteita: se tuottaa iloa ja poistaa surua. Laulamalla oppii kehostaan ja hengityksestä valtavasti, se parantaa aineenvaihduntaa ja torjuu väsymystä”, Puurtinen luettelee.

Laulaminen sinänsä on parhaimmillaan lähes yliluonnollinen tunne. ”Silloin kun aistii miten yleisö kuuntelee hiljaa jokaisen fraasin, tajuaa että ihmiset löytävät laulusta tai tekstistä oman kokemuksen. Se on ihan parasta.”

”Pyrin kehittymään laulajana koko ajan ja treenaan aika paljon. Minulla on laulullisia ja musiikillisia intohimoja, muttei hitti-intohimoja. Toivon pystyväni olemaan sinut ääneni kanssa vielä vuosikymmenien päästä.”

Omia varhaisia tallenteitaan Puurtinen kuuntelee harvoin. ”Se musiikki ei enää kiinnosta. Mutta hiljattain ilmestyneellä HBTB-live-levyllä on 1994 Saksassa äänitetty kappale, josta ajattelin, että VAU! Siinä oli nuoruuden energiaa ja valtava vauhti. Syvällisyyttä olisi voinut olla 90 % enemmän, mutta silti siinä oli ajatusta: nyt mennään eikä jäädä murehtimaan.”

Yhtä sisäänrakennettua on Aija Puurtiselle myös Honey B and The T-Bones. ”Se on aina ykkösjuttu. Ei haittaa, vaikka bändi olisi välillä tauolla. Kun sen ryhmän kanssa lähtee liikkeelle, tuntee että on heti kotona. Se on lihasmuistissa.”

Tässä ajassa

”Ei ole kovinkaan kehittävää keskustella klassisen ja kevyen musiikin välisestä vastakkainasettelusta. Tämän päivän ihmisten pitäisi rakentaa tulevaisuutta nuorille sukupolville. Musiikin historian ja tradition tunteminen on tärkeää, mutta täytyy ottaa huomioon, missä tilanteessa eletään ja millaisia ihmisiä on kasvamassa. Rytmimusiikkia ja populaarikulttuuria täytyy tietenkin tukea”, Puurtinen toteaa yksikantaan.

Myös koulujen taideopetuksen kurjistuminen huolettaa: ”Ihmisen kehityksen kannalta on tärkeää, että mieli ja keho herkistyy kaikelle ympärillä olevalle. Pelkkä työssäkäynti ja punttisali eivät riitä. Musiikki, ja taide ylipäätään, tarjoaa ihmisen kokonaisuutta ja elämänkatsomusta rakentavia kokemuksia.”

Kotien harteille ei taidekasvatusta voi kokonaan sysätä. Puurtinen peräänkuuluttaa rahastoja ja säätiökenttää apuun. Haaveissa on valtakunnallinen hanke, jonka puitteissa kouluissa toteutettaisiin kaikille suunnattua musiikkikerhotoimintaa. ”Ja kouluihin pitäisi palauttaa laulutunnit!”

Tulevaa Idols-kierrosta Puurtinen aikoo seurata: ”On kiva katsoa, millaisia tyyppejä sinne pyrkii ja kuinka kyseenalaisilla intohimoilla.” Suomalaisen laulutaiteen tasosta Idols ei Puurtisen mielestä kuitenkaan kerro, pyrkijöidenkin tasosta vain valikoidusti.

”Mielenkiintoisimmat laulajat eivät sinne mene, ei heidän tarvitse. Totta kai kilpailun tuoma julkisuus on ilmainen ponnahduslauta tähteyteen. Mutta jos haluat oikeasti laulajaksi, se on pitkä tie. Maratonlaji.”

Rajoilla mennään

Aija Puurtinen on esiintynyt työkseen kohta 27 vuotta: takana on yli 3 400 keikkaa eri kokoonpanojen kanssa. Samalla on eletty perhe-elämää, tehty luovaa työtä ja opiskeltu useamman ihmisen edestä. Jaksaminen, sekä fyysinen että henkinen, lienee kohdallaan?

”Lomaa ei ole ollut viiteen vuoteen”, Puurtinen hymähtää. ”Tiedän ja tunnen, että rajoilla mennään. Keikkailu syö enemmän energiaa ja palautuminen on hitaampaa. Joskus 80-luvun lopulla saatoin tehdä 31 keikkaa putkeen ilman välipäiviä, eikä ollut mitään ongelmaa.”

Puurtinen ammentaa voimaa liikunnasta. Tosin suhde siihenkin on ajan kuluessa muuttunut. ”Olen aiemmin ollut suorastaan neuroottinen liikkuja. Tiedän mitä ovat aerobic, tanssitunnit, kuntosali ja maratonjuoksu. Euroopan rundeilla oli painot mukana, ja usein minut heitettiin autosta 10 km ennen keikkapaikkaa − juoksin perille. Silloin sitä halusi pitää adrenaliinitason koko ajan korkealla. Nyt harrastan ihan päinvastaista liikuntaa. Yritän pudottaa kierroksia ja rauhoittaa tilanteita.”

Nollaaminen onnistuu parhaiten lempilajin joogan parissa. ”Se on henkireikäni, josta olen valitettavasti joutunut tinkimään viimeisen vuoden aikana.”

Kunhan tohtorinväitös valmistuu, löytyy asanoillekin taas aikaa.