Esa-Pekka Salonen kehottaa työn tuloksen vaalimiseen
"Nuorelle kapellimestarille Suomi on loistava maa"
"Näen Suomen musiikin tilassa pahan ristiriidan. Toisaalta lyödää rintoihin niin, etteivät henkslit pysy päällä, ja toisaalta päästetään rapistumaan se järjestelmä, joka on tuottanut nämä tulokset", toteaa huolestuneena kansainvälisin kapellimestarimme, pääasiassa Yhdysvalloissa toimiva Esa-Pekka Salonen.
Teksti: Anu Karlson, 2005. Kuvat: Heikki Tuuli
Kun ensimmäinen Sibelius-kapellimestarikilpailu käynnistyi kymmenen vuotta sitten, Salonen totesi kilpailun ohjelmakirjassa, että musiikkimaailmaa vaivaa ankara kapellimestaripula ja että kilpailut ovat tarpeen jo tämän pulan lievittämiseksi. Nyt Salonen on ilokseen havainnut uuden kapellimestarisukupolven nousevan esiin hyvää vauhtia. Pula ei silti ole ohi, sillä yhtä reippaasti kuin uusia kykyjä ilmaantuu, kasvavat myös kansainvälisen orkesteritoiminnan määrä ja laatu.
"Orkestereita on tullut lisää, ja ennen kaikkea niiden taso on noussut. Kapellimestarien taso ei ole noussut yhtä nopeasti", tiivistää Salonen kymmenen vuoden kehityksen. "Ja tämähän johtuu muun muassa siitä, että nuori kapellimestari on muusikko, joka joutuu harjoittelemaan julkisesti. Harvemmalla on kotona se pikku orkesteri, jonka kanssa voisi päästä alkuun."
Salonen toteaa, että instituutioiden on panostettava tulevaisuuteen vaalimalla ja kannustamalla nuoria kapellimestarilupauksia. Suomessa tämä on hänen mielestään toiminut ainutlaatuisen hyvin.
"Alkaa jo vähän maistua puulta tämä Suomen musiikkielämän ainainen kiittely ja päivittely, mutta kyllä on pakko sanoa, että nuorelle kapellimestarille Suomi on loistava maa. Täällä on muodostunut perinteeksi, että seuraava sukupolvi saa aina mahdollisuuksia. Nuoria tuetaan, vanhemmat kapellimestarit ottavat heidät siipiensä suojaan ja auttavat heitä eteenpäin. Tämä on kaunis traditio, joka toivottavasti säilyy vastaisuudessakin."
Vuosikymmenten työ vaarassa
Vaikka ulkomaiset lehdet hehkuttavat Suomea musiikin ihmemaana, Salonen huomauttaa, että määrätietoisen kehitystyön hedelmät ovat vaarassa, kun musiikkikoulutuksen ja monen musiikkilaitoksen ehtoja kurjistetaan.
"Näen tässä pahan ristiriidan. Toisaalta lyödään rintoihin, niin etteivät henkselit pysy päällä, ja toisaalta päästetään rapistumaan se järjestelmä, joka on tuottanut nämä tulokset. Pitäisi katsoa suurennuslasilla myös tuotantopäätä eikä ainoastaan sitä kansainvälistä hilluntapäätä."
Panulan luokka
Suomen kapellimestarikoulutus henkilöityy Jorma Panulaan, Sibelius-Akatemian täysinpalvelleeseen kapellimestariluokan professoriin, joka toimii nykyään samassa tehtävässä Tukholmassa. Olennaisesti Sibelius-Akatemian koulutus eroaa esimerkiksi Saksan musiikkiakatemioiden antamasta siinä, että meillä on kapellimestariluokan työskentelyä varten erikseen palkattu pieni orkesteri, "kapubändi". Keski-Euroopassa kapellimestariopiskelijat joutuvat yleensä johtamaan kahden pianistin muodostamaa näennäisorkesteria.
Salonen on valmis panemaan ansion sekä Suomen kapellimestareiden korkeasta tasosta että Suomen maineesta kapellimestarimaana pitkälti juuri "kapuluokan" piikkiin.
"On syntynyt ns. feedback-luuppi. Luokalla on ollut niin kauan niin hyvä maine, että sinne hakeutuu todella lahjakkaita ihmisiä oppiin, ja he inspiroivat toinen toisiaan. Että siinä on yleistaso ja viriketaso hyvin korkea."
Salonen korostaa myös kapellimestariluokan opettajien korkeaa ammattitaitoa. Panulan jälkeen ovat tietojaan, taitojaan ja kokemustaan nuoremmille olleet jakamassa mm. Atso Almila ja professuurin nykyinen haltija Leif Segerstam. Moni nuori kapellimestari kiittää juuri heitä perusosaamisestaan.
"Että jos nuori kapellimestari tulee nyt kysymään minulta, sanotaan vaikka Texasissa, että missä pääsee pureutumaan ammattiin parhaiten, niin kyllä suosittelen joko Helsinkiä tai Tukholmaa. Tukholmassahan on myös 'kapubändi', ja Tukholmassa on myös Panula …"
Missä Saksan maestrot?
Saksalaisen kielialueen heikko menestys alkukarsinnassa ihmetytti Salosta aidosti.
"Kyllähän kansainvälisessä musiikkielämässä vaikuttaa useitakin saksalaisia vanhoja ukkoja, mutta missä ovat heidän nuoret lupauksensa – missä ovat Saksan Mikko Franckit?"
"Onhan sielläkin kapellimestariluokkia, ja erityisesti Berliinin Hanns Eisler-musiikkikorkeakoulussa on viime aikoina radikaalistikin uudistettu kapellimestarikoulutusta. Siellä pyörii hämmästyttäviä maailmannimiä vierailevina opettajina. Niin että kyllä siellä tapahtuu."
Hierarkia hiertää
"Voi olla että Saksan musiikkielämän tietty muodollisuus ja ennen kaikkea hierarkkisuus tekevät nuorelle kapellimestarille orgaanisen kehittymisen aika vaikeaksi. Siellähän ovat kaikki professoreita ja doktoreita …"
Salonen muistelee aikaa, jolloin hän itse vähän yli kaksikymppisenä teki ensi tuttavuuttaan ulkomaisten huippuorkestereiden kanssa. Johtaessaan ensimmäisen kerran Saksassa hän sai tuntumaa maan yleiseen tapakulttuuriin ja orkesterielämän kuvioihin erityisesti.
"Kun kävin ensimmäisen kerran johtamassa Saksassa 24-25-vuotiaana, niin jo se että niin nuori jätkä oli ylimalkaan siinä pultissa, oli monelle orkesterille niin kamala loukkaus, ettei siitä toivuttu koko harjoitusviikon aikana."
"Ainoa kerta elämässäni kun olin oikeasti vähällä saada turpiini orkesteriharjoituksessa, oli eräässä saksalaisessa orkesterissa. Olin murjaisevinani vitsin, ja silloin minua kohti lähti tulemaan sellainen talonkokoinen klarinetisti. Minä pistin nopeasti paussin …"
Markkinaliberalismi on huono isäntä
Vaikka Salonen arvostelee Suomen kulttuurielämän suuntaa, hän ei myöskään ihannoi nykyisen kotimantereensa politiikkaa eikä näe siinä meille juuri opiksi otettavaa – pikemminkin päinvastoin.
"Pienen Pohjoismaan ei kannata hirveästi tuijotella Amerikan suuntaan, mekanismit ovat siellä niin toisenlaisia. Sanoisin, että meidän kulttuurielämämme suurin uhka on yltiöpäinen markkinaliberalismi. Sellaista järjestelmää meidän pääasiassa julkisin varoin ylläpidetty kulttuurimme ei kestäisi. Pienen maan kansallinen kulttuuri ja markkinaliberalismi eivät sovi samaan veneeseen."
Kyltymättömät konglomeraatit
Salonen kertoo kuulleensa sellaisiakin heittoja, että kulttuurin tukeminen yhteiskunnan varoin on epäreilua kilpailua; että kulttuuri pitäisi panna samalle viivalle Disneyn DVD-tuotteiden ja Britney Spearsin kanssa.
"Näen kyllä tämän logiikan: kyllähän jokainen sinfoniakonsertissa vietetty sekunti vie muutaman euron pois kansainvälisiltä konglomeraateilta, jotka myyvät roskaansa ympäri maailmaa … Jos saisi ihmiset pois konserteista, saisi nekin eurot käyttöönsä!"
Salonen ei halua maalata piruja seinälle, "ei ainakaan kovin paljon", mutta hän kehottaa valppauteen. "Kansalaisten on oltava valveilla ja katsottava mihin suuntaan vene on kääntymässä, jos mieli säilyttää tämän kulttuurin."
Vapaa ja vastuullinen
Työhönsä Los Angelesin filharmonikkojen ylikapellimestarina Salonen ei tunnusta vielä kyllästyneensä – onhan hän juuri allekirjoittanut uuden sopimuksen, joka jatkaa hänen kauttaan vuoteen 2008. Etuna on lähes täydellinen vapaus megakaupungin ainoan täysipäiväisen sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Huonona puolena on vastaavasti raaka markkinataloudellinen vastuu.
"On hetkiä, jolloin olisi hauska ajatella, että tänään en ole tulosvastuullinen. Mutta toisaalta: kukapa haluaisi myöskään soittaa tyhjille saleille?"
Erilaista varainohjailua
Salonen muistuttaa, että kulttuurin rahoituksen anatomia on monimutkaisempi kuin pinnalta katsoen näyttää. Jos verrataan amerikkalaista systeemiä pohjoismaiseen, täytyy muistaa, että siellä kaikki yhteiskunnan palvelut ovat pitkälti yksityisellä pohjalla: sairaalat, koulut, liikenne – kulttuurielämästä puhumattakaan.
"Toisaalta valtio maksaa sielläkin osan kulttuurielämän menoista, mutta epäsuorasti: kun joku yksityinen lahjoittaa ison summan vaikkapa oopperalle, koko summa on verovähennyskelpoinen. Se on siis osavaltion budjetista pois; siinä mielessä toimintaa pyöritetään sielläkin verovaroilla. Yksilöllä on vain suurempi mahdollisuus itse suunnata lahjoituksensa sinne minne haluaa sen menevän."
"Suomessahan suurin este kulttuurin sponsoroinnille on se, että kun ihmiset jo maksavat aika paljon veroja, niin jos vielä pitäisi antaa varoja kulttuurilaitoksille saamatta siitä mitään hyötyä itselleen, täytyisi olla jo aika suuri kulttuurin rakastaja!"
Kapellimestari Esa-Pekka Salonen levyllä (valikoima)
Sibelius: Viulukonsertto; Goldmark: Viulukonsertto. Joshua Bell; Los Angelesin filharmonikot. Sony SK 65949 (2000)
Salonen: LA Variations; Five Images After Sappho; Giro; Mania; Gambit. Los Angelesin filharmonikot; London Sinfonietta; Dawn Upshaw, sopraano; Anssi Karttunen, sello. Sony SK 89158 (2001)
Adams: Naive and Sentimental Music; Mother of the Man; Chain to the Rhythm. Los Angelesin filharmonikot. Warner Classics NON 7559796362 (2002)
Lindberg: Cantigas; Sellokonsertto; Parada; Fresco. Philharmonia-orkesteri; Anssi Karttunen, sello. SONY SK 89810 (2002)
Bartók: Pianokonsertot 1-3. Los Angelesin filharmonikot; Yefim Bronfman. Sony SBK 89732 (2003)
Hillborg: Klarinettikonsertto; Viulukonsertto; Liquid Marble. Martin Fröst, klarinetti; Anna Lindal, viulu; Ruotsin radion sinfoniaorkesteri. Ondine ODE 10062 (2003)
Lindberg: Pianokonsertto; Kraft: Magnus Lindberg, piano; Toimii-yhtye; Radion sinfoniaorkesteri. Ondine ODE 10172 (2004)
Saariaho: Du Cristal; … À la fumee; Nymphea; Sept papillons. Los Angelesin filharmonikot; Kronos-kvartetti; Anssi Karttunen, sello. Ondine ODE 10472 (2004)
Hindemith: Sinfonisia metamorfooseja; Pianokonsertto "Neljä temperamenttia"; Mathis der Maler. Emanuel Ax; Los Angelesin filharmonikot. Sony SK 64087 (2005)
Salonen: Foreign Bodies; Wing on Wing; Insomnia. Radion Sinfoniaorkesteri; Anu Komsi ja Piia Komsi, sopraano. Deutsche Grammophon 4775375 (2005)
