EU-lainsäädäntö edellyttää hyvitysmaksua yksityisestä kopioinnista

Tekijällä on oikeus päättää, saako hänen töistään valmistaa kopioita. Laissa on kuitenkin merkittävä poikkeussääntö: omaan yksityiskäyttöönsä saa kopioida hankkimatta lupaa.  Ilmaiseksi tätä  ei kuitenkaan ole tarkoitettu. Kuluttajilta kerätään kopiointivälineiden hinnassa hyvitysmaksuksi kutsuttua tekijänoikeuskorvausta. 

Teosten, kuten kirjojen ja sävellysten kopiointi laillisesta lähteestä yksityiskäyttöön on Suomessa sallittua. Tämä perustuu tekijänoikeuden rajoitukseen, joka sisältyy tekijänoikeuslakiin.  

Ääni- ja videonauhureiden leviämisen myötä musiikin, tv-ohjelmien ja elokuvien kopioiminen kodeissa kasvoi räjähdysmäisesti. Tätä kopiointia hyvittämään luovan työn tekijöille on kerätty kasettimaksua vuodesta 1984. Nykyisin digitaalitekniikka mahdollistaa kaikenlaisten teosten kopioimisen vaivattomasti ja edullisesti.

Hvitysmaksu on kohtuullinen
ja perustuu tutkimuksiin

Hyvitysmaksua kerätään mm.  tyhjistä VHS- ja C-kaseteista, tallennettavista CD-R ja DVD-levyistä,  MiniDisc-levyistä, MP3-tallentimista, tallentavista digibokseista ja suuremmista ulkoisista kovalevyistä. Säännöllisesti suoritettavat tutkimukset osoittavat, että yksityishenkilöt käyttävät näitä tuotteita laajasti kopiointiin. 

Hyvitysmaksua kerätään vuosittain noin 6 miljoonaa euroa. Vielä 2000-luvun puolivälissä maksutulo oli vakiintunut noin 12 miljoonaan euroon, mutta maksu on romahtanut siksi, että maksun kohteena olevan laitekannan päivittäminen laiminlyötiin täysin monena vuotena. Siksi suuri osa yksityisestä kopioinnista tehdään musiikkipuhelimen ja tietokoneen kaltaisilla välineillä, joista maksua ei kerätä. 

Maksun tasossa otetaan huomioon se, kuinka paljon tutkimusten mukaan kutakin laitetta tai tallennusalustaa käytetään yksityiskopiointiin. Valtioneuvosto vahvistaa maksun piiriin kuuluvat laitteet ja maksun tason vuosittain.

Hyvitysmaksua kerätään hyvittämään yksityishenkilöiden kopiointia. Sensijaan yritykset ja muut yhteisöt, jotka käyttävät näitä tuotteita ammattimaisesti, voivat joko ostaa kopiointivälineet tästä maksusta vapautettuna tai hakea maksetun hyvitysmaksun takaisin palautuksena.

EU-lainsäädäntö edellyttää
hyvitystä kotikopioinnista

Niinsanottu EU:n tietoyhteiskuntadirektiivi edellyttää, että luovan työn tekijät saavat  yksityisestä kopioinnista sopivan hyvityksen. Tämä on selkeä ehto eli Ilman hyvityksen järjestämistä yksityistä kopiointia ei siis saa sallia.

EU:n jäsenmaat saavat itse päättää siitä, miten sopiva hyvitys luovan työn tekijöille järjestetään. Suurimmassa osassa EU-maita hyvitys on järjestetty Suomen tapaan, kopiointivälkineiden hinnassa kerättävällä maksulla. 

Direktiivi ei rajaa mitään kopiointitekniikoita tai kopiointiin käytettäviä laitteita maksun ulkopuolelle: sopiva hyvitys tulee järjestää, tapahtui kopiointi millä tavalla tahansa.

Kuluttajan kannalta ei ole merkitystä, kopioiko hän esimerkiksi musiikkia erilliselle levykkeelle vai kovalevylle. Lopputulos on sama: kuluttaja saa käyttöönsä alkuperäistä vastaavan tuotteen vaivatta ja halvalla. Jakamalla maksu eri laitteille varmistetaan maksun tason pysyminen kohtuullisena.

Monet uudet kopiointivälineet puuttuvat
hyvitysmaksun piiristä

Kun tekijänoikeuslakia uudistettiin, jouduttiin pohtimaan uutta kysymystä: miten hyvitysmaksua tulisi kerätä musiikkipuhelinten ja tallentavien digiboxien kaltaisista monitoimilaitteista.

Laiteteollisuus ajoi voimakkaasti sitä, että hyvitysmaksua saisi kerätä vain laittteista joiden “pääasiallinen käyttötarkoitus” olisi yksityinen kopiointi. Tämä määritelmä olisi sulkenut valtaosan uusista laitteista  maksu ulkopuolelle.  Hyvitysmaksun tuotto olisi hiipunut sitä mukaa kuin uudet laitteet korvaavat vanhat, vaikka kopiointi ei olisi vähentynyt yhtään.

Hallitus ja eduskunta hylkäsivät tämän esityksen ja tekivät laista reilumman. Hyväksytyksi tulleen lain mukaan  ehdoksi asetettiin se, että välinettä käytetään “merkittävissä määrin” yksityiseen kopiointiin. Sillä ei ole siis merkitystä, mitä muuta laitteella voi tehdä. Jos sitä käytetään riittävästi yksityiseen kopiointiin, siitä tulee kerätä hyvitysmaksua.

Tätä lakia sovellettiin asianmukaisesti tallentaviin digibokseihin. Vaikka kukaan ei väitä, että niiden pääasiallinen käyttö olisi kopiointia, niistä kerätään hyvitysmaksua koska niillä kiistatta myös kopioidaan merkittävästi.

Sensijaan musiikkitallentimen sisältävät matkapuhelimet ovat vielä maksun ulkopuolella. Tämä on hyvin epäloogista. Kun MP3-tallentimesta kerätään hyvitysmaksua, pitäisi sitä tietysti kerätä myös matkapuhelimen sisältämästä MP3-tallentimesta.

EY-tuomioistuin:  kuluttajalaitteiden

pelkkä tallennuskyky oikeuttaa maksun keräämiseen

EY-tuomioistuin antoi tuomion yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu-asiassa 21.10.2010. Vaikka jutun pääaiheena oli se, voiko ammattikäyttölaiteista kerätä hyvitysmaksua, tuomioistuin käytti tilaisuutta hyväkseen ottaakseen kantaa myös siihen, millä edellytyksillä kululuttajalaitteista maksua  kerätä. 

Sen mukaan pelkkä laitteen soveltuvuus yksityiseen kopiointiin riittää eikä tosiasiallista käyttöä edellytetä. Koko ratkaisu Suomen kielellä tästä linkistä.”

 “Näiden laitteiden tai koneiden pelkkä kappaleenvalmistamiskapasiteetti riittää oikeuttamaan yksityistä kopiointia koskevan maksun perimisen, mikäli kyseiset koneet tai laitteet on annettu (englanniksi  “made available to”) luonnollisten henkilöiden yksityiseen käyttöön.”

Tuomioistuin viittaa siihen, että direktiivissä puhutaan hyvityksen tason määrittämisessä “mahdollisesti aiheutuvasta” haitasta ja näkee että tämän mahdollisuuden tuo jo se, että kuluttajalla on käytössään kopiointiin soveltuva laite “…eikä ole välttämätöntä, että käyttöön antamisen jälkeen yksityisiä kopioita todella tehtäisiin.” 

Suomen kuluttajavirasto  korosti hyvitysmaksulausunnossaan tämän ns. Padawan-ratkaisun merkitystä myös Suomen lain tulkintaan (KUV/8757/48/2009 9.11.2009): “Eurooppaoikeuden etusijaperiatteen mukaan kyseinen tuomioistuinratkaisu tulee välittömästi vaikuttamaan myös kansallisen lainsäädännön tulkintaan ja myöhemmin mahdollisesti myös lainsäädännön sisältöön.”

Mitä edelläsanottu sitten käytännössä merkitsee? Monitoimilaitteiden maailmassa hyvitysmaksun keräämistä ei tule hankaloittaa sillä että vaadittaisiin näyttöä siitä, mitä laitteilla tosiasiassa tehdään. Yleisten oikeusperiaatteiden mukaan tämän tulee vaikuttaa välittömästi siihen, miten paljon Suomessa kiinnitetään huomiota mm. “merkittävissä määrin” kriteeriin

Tutkimustieto: musiikkipuhelimilla tallennetaan paljon 

Sekä oikeudehaltijoita että laiteteollisuutta edustavan hyvitysmaksun neuvottelukunnan teettämien tutkimusten mukaan suomalaisilla on  yli puolitoista miljoonaa tallentavaa kännykkää. Vajaa miljoona henkeä käyttää niitä niin akviisesti tallentamiseen, että heillä on matkapuhelimillaan keskimäärin yli 90  musiikkikappaletta.

Yhteensä tämä tekee yli 90 miljoonaa musiikkikappaletta, jotka ovat hyvitysmaksun ulkopuolella. Oikeudenhaltijat ovat jo useita kertoja esittäneet, että kaikki tallentamiseen merkittävissä määrin käytettävät välineet olisivat tasapuolisesti hyvitysmaksun piirissä.

Hyvitysmaksulla tuetaan
kotimaista kulttuurituotantoa

Opetusministeriö päättää kerättyjen maksujen jakamisesta ja ne jaetaan järjestöjen kautta luovan työn tekijöille ja musiikki-, elokuva-, televisio- ja videokulttuurin edistämiseen. 

Korvauksia saavat esimerkiksi ne, joiden tekemää musiikkia soitetaan radiossa tai ne, joiden tekemiä tv-ohjelmia esitetään televisiossa.