Piratismi

Taiteilijoilla ei useimmiten ole kuukausipalkkaa. He saavat tuloja sen mukaan, paljonko heidän tuotteitaan myydään, esitetään ja käytetään. Piraattituotteista he eivät saa senttiäkään.


Suomen laki kieltää piraattitiedostojen lataamisen ja levittämisen Internetissä. Se kieltää myös fyysisten piraattituotteiden myymisen  sekä niiden maahantuonnin myös yksityiseen käyttöön.

Piratismi syö merkittävästi luovan työn tekijöiden ja yrittäjien ansioita. Jos joskus tulee mieleen käyttää piraatteja, kannattaa kysyä itseltään yksi kysymys: mistä syntyisi uutta kivaa katsottavaa, kuunneltavaa ja pelattavaa, jos kaikki hankkisivat ne piraatteina? 

On väärin ajatella, että tähdet kestävät “pari pientä latausta”. Ehkä kestävätkin, mutta se syö mahdollisuuksia uusilta kyvyiltä. Musiikkiala on hittibisnestä, jossa tähtien levyjen tuotto luo levytysmahdollisuudet uusille ja vähemmän tunnetuille yhtyeille.

Piraattien käyttäjät eivät välttämättä tule ajatelleeksi, että heidän toiminnastaan kärsivät kaikki, jotka työskentelevät kulttuurin luomisen, tuottamisen tai myymisen parissa. Niin muusikot, elokuvantekijät, levy-, elokuva- ja peliyhtiöt kuin vähittäiskauppiaat.   Kyse on suomalaisista työpaikoista.

Piratismin laajuus

Piratismiksi kutsutaan ilman oikeudenhaltijoiden lupaa tapahtuvaa tuotteiden valmistamista ja  levittämistä yleisölle. Piratismia on myös tekijänoikeudella suojatun materiaalin luvaton levittäminen tiedostoina internetin välityksellä.  Maksuttomien piraattitiedostojen levittämistä harjoittavat ja mahdollistavat verkkosivut keräävät usein mainostuloja sivuilla julkaistuista mainoksista.

Piratismi on iskenyt ankarimmin musiikin, elokuvien ja tietokoneohjelmien tekijöihin. Vuonna 2010 tehdyn tutkimusten mukaan piratismi aiheuttaa Suomessa vuosittain noin 355 miljoonan euron tappiot.
Tutkimusten mukaan piraatteja ladataan 15-17 prosentissa suomalaisista kodeista. Suomalaisten valtaenemmistö kuitenkin tietää, että piratismi rikkooa lakia ja myös tuomitsee piratismin.  Nuorison asenteet ovat kehittyneet viime vuosina merkittävästi – piraattititiedostojen levittämisen hyväksyttävyys on nuorison keskuudessa romahtanut. 
– – –
Saat lisätietoa  piratismin kysymys- ja vastaus-osastosta. Alla on linkkejä muihin lisätietoihin: