>> Blogien aloitussivulle

Blogipalstalla kirjoittavat Aleksi Bardy,  Olli Kortekangas,  Ahti Vänttinen,  Pekka Rislakki, Anja Hatva, Kirsi Niittyinperä, Raimo Vikström ja Lauri Kaira.  Blogit edustavat kunkin kirjoittajan näkemyksiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

Hallitus päätti vuoden 2012 hyvitysmaksusta

Hallitus ei ole toteuttamassa ministeri Arhinmäen esitystä hyvitysmaksun tuoton palauttamiseksi vuosien 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2008 tasolle. Tämä on luonnollisesti suuri pettymys.

Ministeri Arhinmäen esitys olisi päivittänyt asianmukaisella tavalla maksun kohteena ollutta laitekantaa. Täysimääräisesti toteutuessaan se olisi merkinnyt keskimäärin 2,70 euroa kansalaista kohden. Tämä ei olisi ollut paljon suhteessa laillisen yksityisen kopioinnin mittavaan määrään.

On tietysti myönteistä, että maksua kertyy 7,9 miljoonaa nykyisen 6,5 miljoonan sijasta. Kasvua tähän vuoteen on noin viidennes. Tästä kiitos! Tämä on omalta osaltaan historiallista. Minkäänlaista korjausliikettä ylöspäin ei ole nähty sitten vuoden 2007, vaikka viime vuonna sellainen luvattiin jopa ministeriön virallisessa tiedotteessa.

Kasvua tähän vuoteen on noin viidennes. Tästä kiitos.

On hyvä muistaa, ettei hyvitysmaksun alentuminen johdu siitä, että kopiointi olisi vähentynyt. Mitään tutkimustuloksia kopioinnin vähenemisestä ei ole esitetty, koska sellaisia ei ole. Syynä alenemiseen on se, että maksua kerätään vain vanhoista kopiointivälineistä, joiden myynti vähenee vuosi vuodelta.

Jos yksityisen kopioinnin korvaus kerätään laitemaksujärjestelmällä, maksun kohteena olevaa laitekantaa pitää uskaltaa päivittää asianmukaisesti. Muussa tapauksessa korvaus pienenee, vaikka kopiointi ei pienene. Näin Suomessa ja varmaan monessa muussakin EU-maassa on käynyt.

Vuoden 2012 hyvitysmaksua koskevassa kiistelyssä meni vähän puurot ja vellit sekaisin. Monissa blogeissa pantiin vastakkain  laitekannan päivitys ja hallitusohjelmaan kuuluva hyvitysmaksun uudistamis-hanke. Nämähän eivät tietenkään ole vaihtoehtoja. Nyt ei ollut kyse valinnasta uudistuksen ja vanhan systeemin välillä. Vaan siitä, päivitetäänkö vanhan systeemin laitekantaa asianmukaisesti, niin kauan kuin vanha systeemi on käytössä.

Hyvitysmaksun tuleva uudistushanke onkin huono perustelu sille, että laitekannan päivitys nykysysteemissä taas laiminlyötiin. Kun vain 6 % kopiointivälineiden kaupasta on maksun piirissä, laitemaksu ei voi tuottaa direktiivien edellyttämää kohtuullista hyvitystä.

Koska nykyinen systeemi ei millään pysty tuottamaan kohtuullista hyvitystä ilman laitekannan päivitystä, ministeri Arhinmäen esitys oli ja on edelleen perusteltu.

Nyt ei ollut kyse valinnasta uudistuksen ja vanhan systeemin välillä. Vaan siitä, päivitetäänkö laitekantaa asianmukaisesti, kun vanha systeemi on vielä käytössä.

 

Hallitus käynnisti samalla keskustelun siitä, miten  hyvitysmaksujärjestelmää voitaisiin uudistaa. Luovan alan asenne tähän keskusteltuun on positiivinen.

Hallitusohjelman mukaan “Hyvitysmaksujärjestelmää uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa.” Tämä on merkittävä lupaus ja se pitää toteuttaa  tavalla tai toisella nopeasti, sillä nykyinen hyvitysmaksukertymä ei sitä tee.

Lauri Kaira

Kirjoittaja on musiikinharrastaja, joka toimii Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien projektinjohtajana ja tekijänoikeusjärjestö Gramexin apulaisjohtajana

2011-12-15 14:02:14
Viimeksi muokattu
2012-05-10 20:06:22
Blogit >> Hallitus päätti vuoden 2012 hyvitysmaksusta
Effi varmaan luulee, että laitemaksun laajentamisen torjuminen oli heidän voittonsa. Todellisuudessa tämä on Etelärannan eli EK:n vuorineuvosten voitto. Yksi puhelu Nokialta ja toinen EK:lta, ei siinä muuta porvaripuolueiden osalta tarvita.

Arhinmäelle kiitos, tähän asti paras saavutus hyvitysmaksun korjaamisessa viiteen vuoteen!
Lähettäjä
Petri
15.12.2011
Harmittaa tietty, etteivät muut hallituspuolueet hyväksyneet kulttuuriministerin esitystä vaikka vaalien alla sitä lupailivat.

Alla on linkki Jutta Urpilaisen lupaukseen Akateemisen Kirjakaupan vaalipaneelissa. Jutun mukaan kokoomuslaiset olivat samaa mieltä.

http://www.uusisuomi.fi/raha/109332-verkkokauppacomin-raivolle-tukea-–-sanelivatko-nokia-ja-apple
Lähettäjä
Kaija22
15.12.2011
Ministeri Arhinmäki ansaitsee ehdottomasti kiitoksen, sillä ilman häntä mitÄän kehitystä ei olisi tapahtunut eikä uudistuskeskusteluakaan vielä avattu.

PS. KOMMENTEIHIN SIJOITETUT LINKIT EIVÄT TOIMI KLIKKAAMALLA, JOTEN NE PITÄÄ KOPIPEISTATA JA SIIRTÄÄ OSOITEKENTTÄÄN
Lähettäjä
Lauri Kaira
15.12.2011
Kyllä se riepoo, että Kreikkaan lähetetään kymmenen tuhatta miljoonaa, mutta kopiointikorvaukseksi taiteilijoille ei voi antaa 15 miljoonaa.
Lähettäjä
Muusikko
15.12.2011
Ei olla murhemielellä, sillä parempaan suuntaan mentiin. Ja se on hyvitysmaksun osalta oikeasti uutta. Jaksakaa vain painaa myös uudistuksen alkaessa!
Lähettäjä
Alpo P
15.12.2011
Nokian ja Microsoftin pelko on hallituksessa viisauden alku…
Lähettäjä
Vieras
15.12.2011
Kiitos kulttuuriministerille! Sinusta tulisi hyvä presidentti.
Lähettäjä
Marja
15.12.2011
Hyvä päätös hallitukselta. Olen tässä samaa mieltä kuin Effi ettei maksua voi olla tietokoneessa.
Lähettäjä
Koodari
15.12.2011
Effi ei siis enää ole kuluttajan asialla eikä edes piraatin asialla vaan effiläisten työnantajien eli Nokian, Applen ja Microsoftin asialla!
Lähettäjä
Vieras
15.12.2011
On totta että taitelijoita pitää tukea ja sitä tuskin kukaan kieltääkään. Omasta työstä pitää saada palkka.

Hyvitysmaksun siirtäminen tietokoneiden ja muiden vastaavien laitteiden puolelle taas on tyhmyyttä Suomea silmällä pitäen. Ei kai ole tarkoituksenmukaista aiheuttaa tappioita muulle suomalaiselle toiminnalle.

Yksinkertainen elon matematiikan merkiksi voisi ottaa suhteellisen yleisen kannettavan. Ajatellaan että sen veroton myyntihinta esim suomalaisessa verkkokaupassa on 400 € ja ulkomailla saman verran.

Suomessa: 400 € + alv 23% = 492 € myyntihinta
Ulkomaassa X: 400 € + alv 15% = 460 € myyntihinta
Suomalainen hinta on siis 32 € (7%) hinnakkaampi

Lisämaksun jälkeen
Suomessa: (400 € + 30€) + alv 23% = 528,90 €
Ulkomaassa X: 400 € + alv 15% = 460 € myyntihinta
Suomalainen hinta on siis 68,90 € (15%) hinnakkaampi

Kun lasketaan yhteen että molemmista on yhtä helppo tilata ja saa vielä ilman kotiinkuljetustakin tarvittaessa niin alkaa tuo noin 70€ ulkomaiselle verkkokaupalle olemaan jo aika iso hintaetu. Lisäksi kun lasketaan yritystoiminnan kulut Suomessa ja muu byrokratia, joiden takia on katetta vähemmän on tilanne aika vääristynyt. Se on jo ennen hyvitysmaksua (josta oli jo iso valitus ennen alv:n nousua).

Verkkokauppa on vain karkea esimerkki. Muita vastaavia voi kuka tahansa alkaa laskeskelemaan.

Ongelmaan olisi yksinkertainen ja helppo esimerkki korjaukseksi. Veloitetaan musiikin ja av-materiaalin ja vastaavien oston yhteydessä hyvitysmaksu samalla. Ei nostaisi kovin paljoa yhden levyn hintaa, tuskin kukaan edes huomaisikaan.
Lähettäjä
Vieras
15.12.2011
Sinulla on pointti siinä, että jossain menee sietoraja, milloin kuluttajat EU-sisämarkkinoilla siirtävät ostojaan pois kotimaan kaupoista – joko verkkoon tai turistiostoksiin.

En silti jaksa uskoa, että 3-4 euroa kännykässä tai pari kymppiä tietokoneessa sitä suurten massojen osalta tekee. Onhan tuo Alkokin vielä pystyssä.

Se ei sinänsä ole uusi ilmiö, että eri maissa on hyvitysmaksua eri laitteissa. Se vaihtelee suuresti EU-maiden välillä. Esimerkiksi Ranskassa on kännykkä maksun piirissä mutta sen naapurimaissa ei.

Luulisin, että tämä argumentti on tyypillinen lobbausargumentti. Euroopan laiteteollisuus vastustanee paljon enemmän sitä, että tietokoneessa olisi hyvitysmaksu kaikissa EU-maissa kuin että sitä olisi vain Suomessa 🙂

Mutta hallitus on asiassa päätöksensä tehnyt ja tästä mennään toivon mukaan sovussa eteenpäin pohtimaan hyvitysmaksun uudistamista.

Odotan ilolla, keksiikö joku nykyistä paremman tavan kerätä kopiointikorvausta.

Sinun ideasi on ihan luova alku, mutta tuon mallin reiluutta varmaankin arvosteltaisiin sillä perusteella, että maksun maksaisivat vain ne, jotka (myös) ostaisivat levyn. Sensijaan ne eivät maksaisi mitään kautta mitään, jotka lainaisivat levyn kaverilta tai kirjastosta kopioitavaksi.
Lähettäjä
Lauri Kaira
15.12.2011
Itselläni ei ole ulkoisella kiintolevyllä yhtään mitään joka olisi tekijänoikeuslakien kanssa ristiriidassa ja joudun maksamaan hyvitysmaksua.

Vielä järjettömämmältä tuntuu nämä vaatimukset laajentaa kyseiset maksut tietokoneisiin ja matkapuhelimiin. Jos tällänen ralli jatkuu alan itsekkin harrastaa piratismia ihan mielenosoitukseksi tätä idiotismia vastaan tuntematta lainkaan huonoa omaatuntoa.

Olen maksanut hyvitysmaksut ja kaikenmaailman urpoudet tekijänoikeuksista moneen kertaa ostaessani albumin, mp3-soittimen, ulkoisen kiintolevyn, cd/dvd aihioita joissa OMIA kuvia yms. varmuuskopioita. Sitten vielä pitäisi maksaa tietokoneesta.. hohhoijaa.
Lähettäjä
S. P.
15.12.2011
Lainaus kommentista:

"Effi ei siis enää ole kuluttajan asialla eikä edes piraatin asialla vaan effiläisten työnantajien eli Nokian, Applen ja Microsoftin asialla!"

Paljon parempi sekin kuin teoston sosiaalituen asialla.
Lähettäjä
Vieras
15.12.2011
Hyvitysmaksu ei ole sosiaalitukea, vaan hintaa käytöstä joka tosin kerätään valitettavan summaarisesti.

Pitäisiköhän muuttaa tekijänoikeuslakia niin, että ulotetaan yksityisen kopioinnin oikeus koskemaan myös tietokoneohjelmia, ja katsotaan sitten miten Microsoft, Apple ja suomalaiset ohjelmistofirmat pärjäävät.

Kun ajattelet, mitä se niille merkitsisi, toivottavasti ymmärrät että kopiointioikeus on rahan arvoinen etu ja on reilua ja oikein että siitä jollain systeemillä kerätään korvaus ja hinta.
Lähettäjä
Juristityttö
15.12.2011
Käyttäkää ihmiset spotifyä niin ei tarvi levyjä ostella ja saa tämä teostomafia näpeilleen. Tyhjät cd aihiot voi helposti tilata ilman hyvitysmaksuja esim nierle.comista.
Lähettäjä
Vieras
16.12.2011
Tainnu Arhinmäki olla teoston kestittävänä kun noin kovasti ajaa tuota laajentamista. Minkä helv**** takia maksaisin hyvitysmaksua teostolle siitä että omistan tietokoneen tai puhelimen? Nyt järkeä tähän hommaan..
Lähettäjä
Vieras
16.12.2011
Asia on yksinkertainen. Ellei Effi tahdo, että kerätään hyvitysmaksua kopiointioikeudesta, sen pitäisi ehdottaa, että kopiointioikeus poistetaan laista. Näinhän on asia tietokoneohjelmien kanssa. Niitä ei saa lainata lainata kaverille kopioitavaksi.
Lähettäjä
Juristityttö
16.12.2011
Mikä kopiointioikeus? Siis että saa jostain kirjastosta lainatusta umpisurkeesta levystä ottaa kopion?
Siihenhän tekijäpuoli on vedonnut.. siis kirjastoihin ja kavereihin jne.. No voihaa niistä joku kopiota ottaa, jos ei oo suojattu levy. Eikös niin ollut, että suojausta ei saannut kiertää? Streamaus on nyky-aikaa, eikä mikään kavereilta lainailu…
Minä en ymmärrä, että mikä vakio on näille loputtoman ahneille tekijänoikeuslafkoille virtaava raha. He ovat itse määritelleet jonkun summan joka heille muka kuuluu. Ja siintä pidetään kiinni ja se revitään aina vain uskomattomimmista asoista.

Nyt vielä nupiksi Elisa joutuu estämään Piratebaylle pääsyn 🙂
Pitäsköhän jonkun nyt tarkistaa miten tuo tiedonvaltatie, mitä myös netiksi kutsutaan toimii. Tollasen naurettavan eston ohittaa sellanen joka niitä torrenttia osaa ees lataa, niin minuutissa 🙂
Lähettäjä
Nelli
09.01.2012
Nellille vaan toistaisin, että jos tahtoo että meillä on laillinen lupa tehdä yksityisiä kopioita, niin silloin pitää olla vamis maksamaan siitä direktiivissä sovittu hinta. Toinen vaihtoehto on se, että kielletään se ihan niinkuin tietokoneohjelmien osalta on tehty. Se vaihtoehto että tahtoo kyllä kopioida, muttei tahdo maksaa siitä mitään reittiä hyvitystä, direktiivit ja lakimme ei tunne.
Lähettäjä
Jursitityttö
10.05.2012