Piratismia torjuvan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen TTVK:n nettisivut on kaadettu ja poliisi tutkii järjestön saamaa pommiuhkausta. Uhkausviestin mukaan pommi-isku tehdään sirpaleita sisältävällä putkiräjähteellä sellaiseen aikaan ”jolloin tiedämme että työntekijöitänne on mahdollisimman paljon talossa”.

Nämä ovat tiettävästi piraattiaktivistien reaktioita siihen, että  tuomioistuin määräsi Elisan blokkaamaan pääsyn Pirate Bay -sivustolle.

Pirate Bay on maailman suurin tiedostojen jakoverkosto, joka tarjoaa laittomasti ilmaista musiikkia, elokuvia ja tietokoneohjelmia.  Sivuston ylläpitäjä sai tuomion Ruotsissa, mutta pystyy silti jatkamaan toimintaansa. Kaupalliset piraattisivustot rahoittavat toimintansa pääasiassa mainostilaa myymällä.

Toimiessani radio- ja tv-toimittajana Egyptissä jouduin raportoimaan turisteja vastaan tehdyistä terrori-iskuista. Omakin turvallisuustilanne oli toki ajoittain esillä. Eipä tullut silloin mieleen, että terrori-iskuilla uhkaamista saisi nähdä läheltä myös koti-Suomessa.

Onneksi sanoista tekoihin on matkaa. Väkivallalla uhkaajat ja kotisivuja kaatavat crackerit eivät tietenkään edusta tavallista piraattien lataajaa tai jakajaa. Silti, on ollut surullista nähdä, miten paljon ymmärrystä netti-isku ja pommiuhkaus ovat saaneet tietokonelehtien verkkokeskustelussa.

Tunnustan, että minun on vaikea ymmärtää mainosrahoitteisten piraattisivustojen puolustajia. Nämä sivustot  ovat Internet-ajan harmaata taloutta. Siinä tehdään helppoa rahaa eikä surra sitä, että samalla syödään Spotifyn kaltaisten laillisten palvelujen elinmahdollisuuksia. 

Kuka uskaltaa enää investoida laillisten verkkopalvelujen kehittämiseen? Jos palvelu menestyy, sille nousee kohta kilpailijaksi oman palveluidean laiton piraattikopio, jolla ei ole muita kuluja kuin mainosmyyjien palkkiot. Ei sellaista vastaan voi kilpaillla, ei ainakaan menestyä.

Mainosrahoitteiset piraattisivustot ovat Internet-ajan harmaata taloutta, jossa tehdään helppoa rahaa ja syödään Spotifyn kaltaisten palvelujen elinmahdollisuuksia.

Netti-idealismia ja ammattimaista nettipiratismia ei pitäisi myöskään sekottaa toisiinsa. Piraattisivustoilla rahaa tekevät liikemiehet eivät ole samassa kategoriassa  kuin Wikileaksin perustajat tai ihmisoikeuksia puolustavat nettiaktivistit diktatuurimaissa. Toki he yrittävät rakentaa tällaista imagoa, mutta jokainen yli viisivuotias näkee sellaisen retoriikan läpi. 

Muistaakseni Lenin opetti, että teot kertovat enemmän ihmisestä kuin sanat. Hän taisi sanoa, että kun joku vakuuttaa ystävyyttä, kannattaa katsoa tämän käsiä eikä suuta. Aika osuvasti sanottu. Kannattaa katsoa, mitä piraattisivustojen omistajien kädet tekevät.

Kaupallisten piraattisivustojen omistajat eivät lahjoita mainosmyyntitulojaan esimerkiksi Punaiselle Ristille – vaan kierrättävät ne veroparatiisien kautta, välttääkseen maksamasta voitoistaan edes normaalia siivua veroja yhteiseksi hyväksi. 

Piraattien sanat puhuvat jaloista arvoista mutta teot ajavat sitä, että saisi ilmaista viihdettä.

Toki retoriikka osataan Suomessakin. Omien piraattiaktivistiemme sanat puhuvat sananvapaudesta ja nettisensuurin torjumisesta, mutta  – jostain kumman syystä – teot ajavat  sitä, että saisi viihdettä ilmaiseksi. Tai ainakin alle alehintojen.  Miten sattuukin niin mukavasti, että jalo periaate johtaa aina itselle kivaan lopputulokseen?

Muistan hyvin, miten he aikoinaan vastustivat  lakia, jolla kiellettiin Viipurin torilla myytävien piraattipelien ja –dvd:iden turistituonti. Nyt laki on voimassa, ja Venäjän mafia saa vähemmän suomalaisten rahaa kuin ennen. Jos olisi toteltu piraattiaktivisteja, mafian piraattitorimyynti porskuttaisi raja-alueillamme entiseen tahtiin.

Järjestäytyneessä piraattikaupassa ja Pirate Bayssa ei ole kyse sanan- ja sensuurinvapaudesta –  elleivät nuo käsitteet nykyisin tarkoita sitä, että hämäräliikemiehille pitää aina turvata joku kikka tehdä viihteellä helppoa rahaa.

Lauri Kaira

Kirjoittaja on musiikkia harrastava juristi, joka toimii Lyhdyn projektinjohtajana ja tekijänoikeusjärjestö Gramexin apulaisjohtajana.