Jonna viihtyy metsässä ja järven rannalla, mutta …

Keikkabussi tekee kesän

Teksti: Jaana Pihkala, kuva: Ville Juurikkala

Jonna Tervomaan uusi levy puhuttaa musiikkimaailmaa, mutta keikalla vasta uudet kappaleet testataan. "Ideaalitilanne artistin kannalta on se, että ihmiset tulisivat katsomaan keikan ja tulisivat vielä toisenkin kerran."

Kesää on vaikea kuvitella ilman loman kruunaavia festivaalikeikkoja. Jokaisella  meistä on niistä omat muistonsa ja mielipiteensä, mutta millaisena kesän ja keikkailun kokevat ne, joille keikkailu on työtä? Laulaja ja lauluntekijä Jonna Tervomaa, joka biografiansa mukaan "on istunut busseissa koko ikänsä", on varmasti oikea henkilö vastaamaan aihetta koskeviin kysymyksiin.

Onneksi keikkailu ei vie kesälläkään kaikkea aikaa. Keikkakalenterissa on riittävästi välipäiviä tehdä sitä, mitä huvittaa. Silloin Jonna käy jonkin verran toisten keikoilla, mutta useimmiten hän lähtee kaupungista pois maaseudulle.

"Viihdyn metsässä ja järven rannalla tosi hyvin. Se on oivaa vastapainoa, vaikka kyllä kesäinen kaupunkikin on Suomessa hyvä. Tavoitteenani on mennä katsomaan jotain harrastelijateatteria tai kesäteatteria, nautin sellaisesta tosi paljon mutta en ole käynyt pitkään aikaan", Jonna kertoo ja lisää, että ystävien kanssa tulee kesäisin vietettyä aikaa tietenkin niin paljon kuin mahdollista.

Mutta mikä on se juttu, joka tekee kesän Jonna Tervomaalle?

"Kyllä se on keikkabussi. Olen niin tottunut siihen, että kesällä on koko ajan valoisaa ja saa istua keikkabussissa. Keikkabussissa aika on omaa, voi vain katsoa ikkunasta ja olla omissa oloissaan. Se on mahtavaa! Lopulta, kun pysähdytään, ollaan taas jossain ihmeellisessä paikassa. Kotimaan matkailua parhaimmillaan", kuuluu vastaus leveän hymyn saattelemana.

Erilaisia tunnelmia

Keikkailusta puhuttaessa ei artisti voi välttyä kamalinta tai mieliinpainuvinta keikkakokemusta koskevilta kysymyksiltä. Ensin mainituista Jonna nostaa esiin ensimmäisen oman Tavastia-keikkansa. Hän oli sairastellut ja huutanut äänensä aiemmilla keikoilla "kerta kaikkiaan ihan roalle". Kotikentällä täydelle salille esiintymisen piti olla yksi unelmien täyttymys ja elämän hienoin hetki. Sitten koko keikka menikin pelonsekaisissa tunnelmissa sitä jännittäen, joutuuko lähtemään kesken lavalta. Ei onneksi joutunut, mutta kokemus jäi mieleen hirveänä, ja seuraavana päivänä ei ääntä tullut yhtään.

Mieliinpainuvimpia keikkakokemuksia Jonnalla on puolestaan "häkellyttävän paljon". Festivaalitelttakeikat ovat hänen lempipaikkojaan ja erityisesti Ilosaaren teltta pari vuotta sitten on jäänyt mieleen: "Teltassa oli todella hieno tunnelma, ja lavalla kiersi energia juuri sillä tavalla parhaimmillaan, kuin mitä bändillä voi kiertää", Jonna muistelee. Huvilateltan keikka puolestaan on jäänyt mieleen siksi, että "se on niin kaunis paikka, todella kaunista katsoa lavalta". Myös vuosien takainen ensimmäinen keikka Ilmajoen Art Rock Cafessa ansaitsee Jonnalta erityismaininnan "hikisestä tunnelmastaan".

Oikeassa olotilassa

Uusi levy merkitsee lähes poikkeuksetta aina myös keikkakiertuetta. Jonna kiertää bändinsä – Jussi Jaakonahon, Juha Kuoppalan, Jonne von Hertzenin ja Juho Viljasen – kanssa ahkerasti kesätapahtumissa ja syksymmällä vielä uudestaan klubeilla.

Jonnaa kiertueelle lähtö ei haittaa, päinvastoin. "Se on minulle se luontevin olotila. Keikkailun lieveilmiöt, kuten matkustaminen, odottaminen ja olosuhteet ylipäätään, rasittavat minua hyvin vähän. Kaikista paras hetki on kuitenkin se, kun yleisö on paikalla, keikka alkaa, eikä tiedä yhtään, millainen siitä tulee. Se on aina vähän jännittävä hetki", Jonna paljastaa ja täsmentää vielä, että jännittäminen ja pelkääminen ovat ihan eri asioita.

Keikkailun Jonna kokee aloittaneensa vasta 1990-luvun lopussa, vaikka hän teki satoja keikkoja lapsitähtenä jo 8-luvulla. "Kyllä se oli ihan eri hommaa. Eihän se ollut henkilökohtaista puuhaa, vaan enemmänkin sellaista retkeilyä ja näyttelyesineenä oloa. Pääsin kymmenen vanhana tirkistelemään aikuisten maailmaan, ja siinä oli monta asiaa, jotka ovat jääneet paljon enemmän mieleen kuin ne itse keikat. Ei niitä voi sillä tavalla verrata", Jonna toteaa, vaikka keksiikin yhden yhteisen tekijän: myös silloin bensa-asemat tulivat tutuiksi.

Pieni maa, paljon yleisöä

Monivuotisesta keikkailusta huolimatta vielä löytyy paikkoja, joissa ei ole tullut käytyä. "Peltoa on kyntämättä varmasti aika paljonkin. Sehän tässä on riemastuttavaa, että vaikka Suomi on pieni maa, uutta yleisöä on tavoittamatta paljon edelleen, ja nimenomaan live-esiintymisten kautta", Jonna toteaa ja jatkaa, että lopullinen kuva musiikista syntyy vasta live-esiintymisen myötä. "Ideaalitilannehan artistin kannalta on se, että ihmiset tulisivat katsomaan keikan ja tulisivat vielä toisenkin kerran."

Myöskään erikoisemmat esiintymistarjoukset eivät pelota. "Olisi hienoa tehdä jossain vaiheessa akustisempi kuvio ja visiitti folk-puolelle. Laittaisin biisit remonttiin ja tekisin niistä sellaisen pelimannihenkisen version", Jonna visioi ja nyökyttelee ilmaan heitetyille Kaustiselle ja Haapavesi Folk Music Festivalille. Jonnan mielestä erikoisprojektit raikastavat, joten ehkä näemme hänet tulevaisuudessa Kaustisella. Se ainakin on selvää, että tälle naiselle mikään ei ole mahdotonta.

Uudenlaista levyntekoa

Jonna Tervomaan viides pitkäsoitto, Parempi loppu, ilmestyi 2.5.27

Uusi levy vaati tavallista enemmän kypsyttelyä, ja muutenkin koko levyntekoprosessi poikkesi aiemmista. Jonna ja hänen tuottaja-kitaristinsa Jussi Jaakonaho eivät olleet mieltäneet itseään aiemmin säveltäjiksi, ja sille tontille hyppääminen kävi Jonnan itsensä mukaan "huomaamatta ja vahingossa". Lopputuloksena on 11 laulua sisältävä albumi, joihin Jonna on taas kirjoittanut tekstinsä, mutta kymmenessä niistä kuuluu nyt myös Jonnan oman sävelkynän jälki.

Tosin Jonna ei pidä mitenkään merkittävänä sitä, kuinka monta kappaletta hän on itse säveltänyt: "Fakta on se, etten olisi ikinä saanut tätä levyä yksin valmiiksi. Musiikin tekeminen on joka tapauksessa usean ihmisen summa ja se, kuka teki mitä, on välillä aika häilyvä raja."

Hän ei halua korostaa titteleitä mutta on huomannut, että yleisön silmissä niillä on enemmän merkitystä: "On edelleen ihmisiä, jotka olettavat, etten osallistu musiikin tekoon millään tavalla." Itse hän on kuitenkin mieltänyt itsensä lauluntekijäksi jo kauan.

Tyylillisesti levy jatkaa Viivalla ja Halo -levyjen näyttämällä suunnalla, vaikka mukaan on tarttunut myös uusia asioita. Jonnalla itsellään oli mielessä varovainen irrottautuminen sellaisesta amerikkalaisesta traditiosta, jossa hän katsoo musiikillisten juurtensa olevan. Suomalaiset juuret alkavat puskea läpi, eikä Jonna koe enää tarvetta varoa sitä.