"Ammattitaidolla virheetkin kääntyvät voitoksi"

Karita Mattilaa kuullaan nykyään Suomessa harvoin. Siksi hänen Toscansa ja hänen kaksi resitaaliaan Kansallisoopperassa olivat laulun ystäville juhlaa.

Karita Mattila ilahdutti syksyllä suomalaisia ihailijoitaan laulamalla Puccinin Toscan nimiosan Suomen Kansallisoopperassa. Ehkä hieman yllättäen se oli hänen roolidebyyttinsä. Onhan Karita laulanut jo vuosia sitten Manon Lescaut'n, ja Wagnerin Elsa ja Eva ovat olleet hänen ohjelmistossaan jo toistakymmentä vuotta.

Tosca on raskas rooli niin näyttämövaatimuksiltaan kuin laulullisestikin. Mutta alkusyksyn harjoitusrupeaman ja sitä seuranneiden esitysten jälkeen Tosca tuntui Karitan mielestä ihan omalta roolilta.

"Se kasvoi joka kerta selvästi, siihen tuli uusia elementtejä, ja asiat loksahtelivat kohdalleen", hän kuvailee. Elävän esityksen kuvaan kuuluu Karitan mielestä, että aina sattuu jotakin pientä. Mutta virheitä paikkailtaessa ei lopputuloksena olekaan ainoastaan moitteeton esitys, vaan teokseen aukeaa aivan uusia ulottuvuuksia. Karita kiittää oopperan taitavaa ja kannustavaa tiimiä, jossa kaikki ovat samalla innostuksella mukana.

"Se on hyvän proggiksen merkki että sen rundin aikana esitykset kasvavat. Elävä esitys oivaltaa joka kerta jotain uutta."

Karita Mattila tunnetaan totaalisesta heittäytymisestään jokaiseen rooliin. Toscan ensi-iltaan valmistautuessaan hän estottomaan tapaansa iloitsi siitä, että hänellä on vastanäyttelijänään "tenori, jota saa koskea." Sillä hän ei tunne kompromisseja omassa laulamisessaan eikä näyttelemisessään, ja jos vastanäyttelijä ei ole valmis panemaan itseään likoon samalla tavalla, syntyy ristiriita.

"On meitä laulajiakin moneen junaan. On sellaisia joille on hirveän tarkkaa, missä vaiheessa ja millä tavalla heistä saa ottaa kiinni, minkä fraasin aikana saa ylipäänsä koskea, saati tarttua käteen", hän selittää hieman vaivautuneena.

Kehitys on kasvua

Karita Mattilalla on pohjoismaisen vaalea ääni, joka on samalla kertaa sekä lyyrisen taipuisa että dramaattisen kestävä. Hän otti ohjelmistoonsa ensimmäiset Wagner-roolinsa jo kolmekymppisenä. Siten hän on laulanut pitkään Mozartia ja Wagneria rinnakkain. Nyt on kuitenkin tullut aika siirtyä eteenpäin: Mozart saa jäädä kokonaan.

"Vaikka minulla oli luontainen Mozart-ääni, tiesin jo varhain, että minulla on kapasiteettia johonkin muuhun, ja siihen laulunopettajanikin ovat minua valmistaneet."

Taikahuilun Pamina, Don Giovannin Donna Elvira ja Anna sekä Così fan tutten Fiordiligi olivat pitkään Karita Mattilan paraatirooleja. Nyt niitä on kuitenkin käännelty eri produktioissa ja eri kollegojen kanssa riittävästi, ja suurin osa on päätynyt levyllekin. Paminan Karita jätti pois aivan ensimmäisenä.

"Tiesin jo ennen ensimmäistä Elsaani, että Taikahuilua ei lauleta samalla pillillä kuin Lohengriniä. Ja olen aina tiennyt, että en päätä uraani Mozart-laulajana."

Mestarilaulajien Evan Karita on samoin jo jättänyt pois, koska kokee kasvaneensa persoonana siitä ulos.

"Tiedän että toisia eivät häiritse viisikymppiset Evat", myöntää Karita (joka haastattelua tehtäessä oli nipin napin 46), mutta minua itseäni tässä roolissa ikä häiritsee. Silti eniten vaikuttaa äänen ikä. Ja totta kai äänestä on tullut kypsempi ja isompi, kun olen tehnyt dramaattisia rooleja."

Sanotaan, että Mozart on öljyä äänelle, jos on joutunut laulamaan raskaita rooleja suurissa taloissa. Samoin Mozartin oopperaroolit kertovat laulajalle lahjomattomasti hänen äänensä kulloisenkin tilan. Karitalla tämä testikenttä on siirtynyt piirun verran dramaattiseen päin.

"Nyt minulle on Straussin Arabella semmoinen rooli, jossa tsekkaan missä kunnossa ääneni on. Ääntä on työstettävä niin, että se ei menetä kimmoisuuttaan, vaikka se tulee raskaiden roolien myötä suuremmaksi."

Hyviä töitä hyvissä rooleissa

Entä mitä Toscan jälkeen? Lisää Puccinia, vai kenties sittenkin Wagneria? Tähän Karita ei uskalla eikä tunne tarpeelliseksikaan vielä vastasta. Hänen almanakkansa on täynnä niin pitkälle, että hän voi keskittyä hiomaan tähänastista ohjelmistoaan.

"Välillä minulla oli sellainen vaihe, että jokin rooli tuli eteen yhdessä tai kahdessa produktiossa, ja sitten tuli pitkä tauko. Esimerkiksi Manon Lescaut oli sellainen – meni varmaan kuusi vuotta, ettei minulla ollut yhtään Manon Lescaut'ta sen jälkeen, kun tein sen ensimmäisen kerran Tampereella. Nyt niitä on kuitenkin ruvennut tulemaan: olen tehnyt sen San Franciscossa, ja se tulee Metiin jonkun vuoden päästä. Toivon että saisin tehdä sen kaltaisia rooleja myös Euroopassa."

Toinen rooli, johon Karita toivoo voivansa palata, on Verdin Naamiohuvien Amelia, jonka hän esitti ensimmäisen kerran Lontoossa vuosi sitten.

"Se on yksi niitä harvoja raskaampia Verdin rooleja, joita olen suostunut tekemään. Mutta Verdin naisrooleissa on ongelmana, että niistä on vaikea löytää lihaa ja verta", Karita Mattila harmittelee. "Verdi ei ollut yhtään niin naisystävällinen roolinkäsittelyssään kuin esimerkiksi Puccini."

Toscaksi Karita Mattilalla on tilaus New Yorkin Metropolitaniin vuodelle 2009, ja hän toivottaa tervetulleeksi lisääkin tätä uutta aluevaltaustaan. "Mutta on se semmoinen rooli ettei sitä ihan joka vuosi halua tehdä."

Livelevy on paras

Karita Mattilan levytysten luettelo on suorastaan pökerryttävä laajuudessaan ja monipuolisuudessaan. On oopperaa, on liediä, on perinteistä ja modernia; vakavaa ja hieman kevyempääkin musiikkia. Kaikkia äänityksiään pystyy tuskin itse edes muistamaan, mutta pari oikein hyvää muistoa erottuu ylitse muiden.

"Kun tein soololevyni Colin Davisin kanssa, saksalaisia aarioita Eratolle, siitä jäi valtavan hyvä maku silloin. Ja vaikka tämä ehkä kuulostaa yllättävältä, olen hyvin tyytyväinen myös siihen levyyn, joka tehtiin 40-vuotiskonsertistani."

Juhlakonsertin tallensi Ondine suoraan paikan päällä, eikä sen enempää levy-yhtiö kuin taiteilija itsekään tiennyt etukäteen, olisiko äänitteestä levyksi. "Se on varmaan musiikillisesti kaikkea muuta kuin perfekti", Karita Mattila vähättelee, "koska sehän otettiin siitä yhdestä livekonsertista, eikä pahemmin ollut mahdollisuuksia paikkailla sitä."

"Mutta niin me taas näytimme, että ollaan ammattilaisia, ja siitä tuli levy. Se on minulle ihana dokumentti."

Samanlainen dokumentti on tekeillä myös Karitan lokakuisesta Helsingin konsertista.

Oopperaa suoraan New Yorkista

Suomalainen yleisö on saanut kuulla Karita Mattilaa viime vuosina ennen muuta New Yorkin Metropolitanin lauantain iltapäivänäytännöistä, joita on radioitu suorina lähetyksinä. Suomessahan ne tulevat mukavasti lauantai-iltojen iloksi. Myös Karitan henkeäsalpaava Salomen tulkinta kuultiin Suomessa kaksi vuotta sitten – mutta vain kuultiin, ei nähty. Eivätkö oopperan radioesitykset ole aina vähän puolinaisia?

"Ainakin sen perusteella mitä yleisöpalautetta saan, ne ovat valtavan suosittuja", Karita Mattila vakuuttaa. "Se on monelle arvokas tapa kuunnella oopperaa ja päästä sen lähelle. Minä nostan hattua ja olen iloinen siitä yleisön osasta! Muistan itsekin joskus opiskelijana Suomessa ollessani kuunnelleeni jotain oopperalähetystä jostain, enkä minä silloinkaan ajatellut, että siinä olisi jotain kummallista."

Karita Mattilan mielestä live-esitys radiosta kuultuna on paljon lähempänä totuutta kuin äänilevy, studiossa steriiliyteen asti viimeistelty ja hiottu. Levyillä on oma arvonsa, mutta niiden perusteella ei pidä muodostaa käsitystään oopperasta.

"Valitettavasti monet kuuntelevat oopperaa sillä korvalla, ja sitten he ihmettelevät ja vähän pettyvät, kun tulevat katsomaan oopperaa, että ei se olekaan tällaista. Että ei se kuulostakaan linnunlaululta koko ajan."

Levyllä laulaja voi kuulostaa vielä kolmannessa näytöksessä täysin levänneeltä, mutta oikeassa näyttämöesityksessä hänen äänestään kuuluu, että takana on kaksi kokonaista näytöstä – ja saa Karitan mielestä kuuluakin.

"Oikeassa oopperaesityksessä äänen väriin hiipii illan mittaan tietty uupumus, mutta ammattilainen kääntää sen voitokseen. Lauluun tulee uusia värejä ja tulkintaan liittyviä hengityksiä ja kaikkea sellaista, mikä minusta kuuluu live-esitykseen. Kaikki nämä hyväkkäät, jotka kritisoivat oopperaa sillä perusteella, että ovat ensin kuunnelleet levyjä olohuoneessaan, ovat kyllä lähinnä säälittäviä!"

Suomalainen laulu kiehtoo

Karita Mattilan ammatillinen elämä ei täyty pelkästä oopperasta. Myös resitaaleilla, omilla konserteilla pianistin kanssa, on siinä oma tärkeä paikkansa. Ohjelmiinsa hän sijoittaa usein suomalaista musiikkia, muutakin kuin Sibeliusta. Kaikkein uusinta musiikkiakaan hän ei vieroksu, ja Kaija Saariaho on omistanut hänelle laulusarjansa Quatre instants, jonka hän lauloi myös syksyisessä Helsingin konsertissaan.

"Edelliseen soolo-ohjelmaani olin koonnut ulkomailla tuntemattomia suomalaisia, jotka kuitenkin ovat meidän kansallissäveltäjiämme: Melartinia, Merikantoa, Madetojaa, Kuulaa. Se oli valtava hitti. Tein sen Lontoossa, Lissabonissa ja Strasbourgissa, ja ihmiset pitivät erityisesti juuri näistä suomalaisista lauluista. Kieli ei tuntunut olevan minkäänlainen este."

Jouluksi lämpöön

Karita Mattila asuu nykyään virallisesti Lontoossa, mutta määrittelee olevansa siellä vain kirjoilla. "En vietä siellä paljonkaan aikaa, ja kun teen töitä Amerikassa, kotini on Floridassa."

Vuodenajoissa Karita tunnustaa ruvenneensa arvostamaan lämpöä, eikä siten maailmalla ollessaan hirveästi kaipaa Etelä-Suomen talvea. Toista olivat lapsuuden lumiset talvet, kun oli pakkasta ja puhdasta lunta!

"Alkusyksyn koen aina kauniiksi, mutta kevät on mielestäni masentava vuodenaika. En käy keväällä mielelläni Suomessa ollenkaan. Sehän on sellaista, että melkein on jo lämmin, mutta sitten tulee takatalvi, ja siinä floskassa rämmit …"

Suomen kesää Karita Mattila kuitenkin rakastaa. "Suomessa täytyy saada olla kesällä, olkoon sitten kylmä tai lämmin. Mutta muuten olen täysin sopeutunut elämään niissä olosuhteissa, jotka kulloisessakin työskentelypaikassani vallitsevat."

Joulukuun alussa Karita Mattila laulaa vielä Manon Lescaut'ta San Franciscossa. Jouluksi hän matkustaa Floridaan, jossa on hänen tärkein tukikohtansa kotimaan ohella.

"Pidän nykyään esiintymisistä joulutaukoa, samoin kuin pidän tauon kesällä, jotta pääsen Suomeen mökille. Mutta jouluna tykkään olla siellä kotonani Floridassa."

Karita Mattila äänilevyllä (valikoima)

Opera Arias. Mozart, Weber, Rossini, Gounod, Dvořák. Philharmonia-orkesteri /John Pritchard.
Philips 422 073-2 (1987)

Wonderful. Musikaalisävelmiä (Lloyd Webber, Loewe, Kern, Porter, Bernstein ym.). Tapiola Sinfonietta / Pekka Savijoki.
Ondine ODE 848-2 01 (1995)

Sibelius Songs. Ilmo Ranta, piano.
Ondine ODE 856-2 (1995)

Sydän Suomessa. Kuula, Merikanto, Melartin, Kilpinen. Ilmo Ranta, piano.
Ondine ODE 887-2 (1996)

Wild Rose. Beethoven, Schubert, Schumann, Brahms, Mahler.
Ondine ODE 897-2 (1997)

Lauluja merelle. Mårtenson: Myrskyluodon Maija ym. Jyväskylän sinfoniaorkesteri / Riku Niemi. Ondine ODE 907-2 (1997)

Karita Live! Juhlakonsertti Helsingissä 2.9.2000. Wagner, Dvořák, Verdi, Puccini, J. Strauss, Sibelius, Madetoja, Merikanto. Radion sinfoniaorkesteri / Jukka-Pekka Saraste.
Ondine ODE 968-2 (2000)

German Romantic Arias. Beethoven, Weber, Mendelssohn. Staatskapelle Dresden / Colin Davis.
Erato 0927-42141-2 (2001)

* * * * *

Joululauluja. Tiirismaan musiikkiluokkien kuoro / Seppo Korhonen; Kalevi Kiviniemi, urut; Markku Krohn, lyömäsoittimet.
Lahti Organ Festival LOFCD-101 (1992)

Karitan joulu. Kauneimpia joululauluja. Chorus Cathedralis Aboensis ja Turun filharmoninen orkesteri / Pertti Pekkanen.
Ondine ODE 1009-2 (2002)