Cembalistin tanssi yli koskettimien

Elina Mustonen Johann Sebastian Bachin opissa

Teksti: Anu Karlson, julkaistu 2010

“Toivon, että ahkeroituani kaikki nämä vuodet Bachin asettamien haasteiden parissa hän olisi lopulta voinut pitää minua kohtuullisen kelvollisena oppilaana”, kirjoittaa Elina Mustonen Sibelius-Akatemian jatkotutkintonsa kirjallisen työn esipuheessa.

Joka näinä aikoina harkitsee Bachin klaveeripartitojen kokonaislevytyksen hankkimista, sille Elina Mustosen vastikään levyttämä kahden cd:n kansio on varteenotettava vaihtoehto. Se on taiteilijan suuren Bach-projektin huipennus hänen aiemmin levyttämiensä ranskalaisten ja englantilaisten sarjojen jälkeen. Se on myös Suomen ensimmäinen cembalolla soitettu partitojen kokonaislevytys. Suomalaisella ostajalla on valintaan vielä yksi painava syy lisää: hän saa lukea sekä henkevän että syvällisen sanallisen johdatuksen levyn musiikkiin omalla äidinkielellään.

Tätä iloa tietää odottaakin se, joka on aikaisemmin tutustunut Elina Mustosen Scarlatti-levyyn. Mutta älkäämme menkö asioiden edelle.

Tyvestä puuhun

Melkein kaikki cembalistit niin Suomessa kuin muuallakin ovat aloittaneet soittamisen pianolla, mutta ovat vanhan musiikin herätyksen saatuaan vaihtaneet cembaloon. Elina Mustonen on poikkeus. Hän aloitti musiikin opiskelun pikkulapsena suoraan cembalolla, sillä vanhasta musiikista olivat kiinnostuneet jo hänen vanhempansa. Klassisen musiikin yhteyksissähän on tapana puhua “vanhasta musiikista”, kun tarkoitetaan musiikkia suunnilleen Mozartista taaksepäin.

“Alun perin vanhempieni kiinnostuksen herätti oikeastaan klavikordi”, kertoo Mustonen. “He kuulivat sitä joskus 1960-luvulla täällä Helsingissä ja ajattelivat, että haluavat hekin tuommoisen. Joku heitä sitten valisti, että se on hirveän hankala soitin; että cembalo voisi olla helpompi – aika erikoinen mielipide kyllä sekin, näin jälkeenpäin ajatellen. Niin he sitten hankkivat spinetin, pienen yksisormioisen cembalon.”

Elinan isä, matemaatikko ja tilastotieteen professori Seppo Mustonen, oli soittanut viulua, äiti Marja-Liisa puolestaan laulanut ja käynyt pianotunneilla, mutta tämä spinetti oli kodin ensimmäinen klaveerisoitin. Siinä oli perheelle ihmettelemistä. Virittämistä heidän piti heti alkaa opetella, sillä toisin kuin teräskielinen piano, cembalo pitää vireensä vain lyhyen aikaa, niin että ei ole mitään järkeä kutsua ammattivirittäjää joka kerta. Eri aikakausien musiikki vaatii myös erilaisia viritysjärjestelmiä.

“Isä opetteli virittämään laskennallisin perustein; päätellen asioita matemaatikon koulutuksellaan. Muistan kuinka hän joskus hän piiloutui soittimen kanssa huovan alle voidakseen paremmin keskittyä.”

Opettajan löytäminen oli seuraava huoli, sillä Mustosten tiedusteluihin cembalonsoiton opetuksen löytämiseksi tuli aluksi empiviä vastauksia, että eiköhän nyt lapsen olisi kuitenkin hyvä aloittaa pianolla. “No milläs ne silloin 1600-luvulla aloittivat?” oli isä Mustosen napakka vastaus.

Valistus viriää

Vanhan musiikin aalto ei ollut vielä pyyhkäissyt yli Suomen – sen aika tuli vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Oli kuitenkin muutamia yksittäisiä muusikoita, jotka olivat omasta harrastuksestaan lähteneet tutkimaan, mitä kolmensadan vuoden takaa ja vieläkin kauempaa saattaisi löytyä. Yksi heistä oli urkuri ja pianisti, nyt cembalistiksi opiskeleva Kati Hämäläinen. Hän oli valmis ottamaan musikaalisen kahdeksanvuotiaan oppilaakseen.

“Vanhempani hankkivat sitten vielä jossain vaiheessa ison Wittmayerin, sellaisen pedaalihirviön, ja cembalisteja kävi usein meillä harjoittelemassa. Marketta Valve, joka asui Turussa, tuli aina meille, kun hänellä oli konsertti Helsingissä Arto Noraksen tai Ilpo Mansneruksen kanssa, ja Katikin jäi usein tunnin jälkeen meille harjoittelemaan. Soittimiahan oli silloin Suomessa todella vähän.”

Valistuksen viritessä kävi ilmi, että “pedaalihirviö” ei paljonkaan muistuttanut alkuperäisiä, 1600-1700-luvuilla käytettyjä cembaloita. Mustoset tilasivat Englannista uuden, tyylinmukaisemman soittimen, kun Yleisradio osti heidän Wittmayerinsa. Lopulta Elina Mustonen sai hollantilaisen, nyt jo edesmenneen, pitkään Suomessa asuneen Henk van Schevikhovenin rakentaman soittimen.

“Tilasin sen heti 1980-luvun alussa, kun Henk oli tullut Suomeen. Nykyinen soittimeni on vuodelta 1993, niin ikään hollantilaisen Willem Kroesbergenin rakentama. Häneen tutustuin opettajani Ton Koopmanin kautta.”

“Se on monella tavalla haasteellisempi soitin kuin tapaamani cembalot yleensä. Siinä on erittäin suuri ääni, ja sen ääneen voi myös vaikuttaa tavallista enemmän. Olen siitä valtavan tyytyväinen ja onnellinen.”

Bachilla tohtoriksi

Kati Hämäläisen oppilaana Elina soitti ensin yksityisesti, jatkoi sitten Sibelius-Akatemiassa ja suoritti A-tutkinnon. Sen jälkeen hän lähti Amsterdamiin ja suoritti siellä solistidiplomin Koopmanin johdolla.

Myöhemmin Mustonen jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemian jatkotutkintoyksikössä ja valmistui vuonna 2006 musiikin tohtoriksi. Hänen tutkintokonserttinsa sisälsivät monipuolisesti musiikkia soittimen koko historian ajalta, mutta hänen levytyshistoriansa kaksi painopistesäveltäjää ovat Bach ja Scarlatti. Bachin musiikki oli läpivalaisun kohteena myös hänen kirjallisessa työssään. Tarkastelemalla yhden ranskalaisen sarjan kutakin osaa aina yhdestä soittoteknisestä tai musikaalisesta ongelmasta käsin hän rakensi kuvan Johann Sebastian Bachista pedagogina.

“Bach ei koskaan kirjoittanut varsinaista musiikin oppikirjaa, mutta tavallaan hänen koko klaveerituotantonsa on eräänlainen klaveerikoulu”, kiteyttää Mustonen. “Kaksi- ja kolmiääniset inventiot hän sävelsi varta vasten opetustarkoituksiin, niin kuin näiden kokoelmien esipuheestakin ilmenee. Oppimateriaaliin viittaa myös sen suuren kokonaisuuden nimi, johon partitat kuuluvat: Clavierübung. Silti nämä kaikki ovat tietysti ennen kaikkea taiteellisia mestariteoksia.”

“Jos ajattelen itseäni, Bachin tuotanto on oikeastaan ollut minun tärkein opettajani”, toteaa Elina Mustonen. “Tohtorintutkintoni kirjallisen työn esipuheessa toivonkin, että ahkeroituani kaikki nämä vuodet Bachin asettamien haasteiden parissa hän olisi lopulta voinut pitää minua kohtuullisen kelvollisena oppilaana.”

Tanssi yli koskettimien

Partitat ovat Bachin ensimmäinen painettu teos ja myös ensimmäinen osa Clavierübungia. “Siinä Bach halusi näyttää mitä hän osasi, niin säveltäjänä kuin klaveristinakin. Englantilaiset sarjat, jotka ovat syntyneet ennen ranskalaisia sarjoja mutta ovat teknisesti vaativampia, hän on sen sijaan aivan ilmeisesti säveltänyt oman virtuositeettinsa esilletuomiseen.”

Sarjojen ja partitojen lähes kaikki osat on nimitetty ranskalaisten tai italialaisten tanssien nimillä, peruskaavan ollessa allemande-courante-sarabande-gigue. Mustonen kiinnittää niin soitossaan kuin tutkimuksessaankin paljon huomiota oikean karakterin antamiseen kullekin tanssille. Tohtorintutkintonsa kirjalliselle osuudelle hän antoi nimen “Tanssi yli koskettimien”.

Usein puhutaan Bachin tanssisarjoista taidemusiikkijalosteina, jotka ovat etääntyneet kauas alkuperäisistä poljennoista. Mahtoiko Bach oikeasti osata edes tanssia?

“Aivan varmasti”, vakuuttaa Mustonen. “Tanssitaito kuului tuon ajan yleissivistykseen, ja Bachilla oli erittäin hyvä koulutus ja monipuolinen sivistys.”

Nykyaikana tällainen sivistys on jo harvinaista, ainakin mitä tulee 1700-luvun tansseihin. Niinpä Mustonen on Bachin musiikkiin syvemmin perehtyäkseen joutunut harjoittamaan myös liikuntaa ja opiskelemaan barokkitanssia.

Bachia soittaessaan Mustonen virittää cembalonsa usein niin kutsutun Vallotti-järjestelmän mukaan. Järjestelmässä osa kvinteistä on täysin puhtaita, osa “temperoituja”, siten että kaikissa sävellajeissa voi soittaa, mutta jotkut kuulostavat puhtaammilta kuin toiset.

“Laulustaan lintu tunnetaan”

Bachin ranskalaisten sarjojen ja partitojen väliin osui tiivis ja jännittävä Scarlatti-kausi. Mustoselta pyydettiin ensin Scarlatti-ohjelmaa Riihimäen Kesäkonsertteihin. Seuraavaksi hänelle tarjoutui tilaisuus levyttää viidentoista sonaatin kokonaisuus, ja siihen liittyy hänen ihmeellinen kohtaamisensa Nobel-kirjailija José Saramagon kanssa.

Mustonen tapasi ohjaaja Lisbeth Landefortin, joka heti kysyi, oliko hän lukenut Saramagon romaanin Baltasar ja Blimunda. Tässä romaanissa Domenico Scarlatti Espanjaan muuttaneena hovisäveltäjänä on tärkeässä sivuosassa, ja Mustonen luki kirjan ja ihastui. Hän oli parhaillaan kirjoittamassa levyään varten esittelytekstiä. Tämän tekstin tärkeäksi innoittajaksi tuli nyt Saramagon kirja. Kun levy ilmestyi, hän sai idean, jota piti ensin pähkähulluna mutta jonka lopulta kuitenkin toteutti: hän lähetti levynsä kirjailijalle.

“Kuukauden kuluttua sain häneltä ihanan kirjeen, jossa hän valitti ettei ollut lukuisista kutsuista huolimatta koskaan voinut tulla Suomeen mutta että jos hän joskus vielä tänne pääsisi, hän haluaisi henkilökohtaisesti kiittää minua levystäni. Olimme silloin paraikaa Lisbethin kanssa valmistamassa poikkitaiteellista kamarimusiikkiteosta Laulustaan lintu tunnetaan, joka perustui Baltasar ja Blimunda -romaaniin ja Scarlattin musiikkiin.”

Kirjailijan kirjeestä kuultuaan Landefort sanoi heti Mustoselle, että nyt me kutsumme hänet katsomaan esitystämme. “Ja kyllä me olimme otettuja siitä, että hän todella tuli. Hänhän oli jo silloin hyvin iäkäs, ja kutsuja sateli hänelle joka puolelta maailmaa.”

Saramago suostui myös luennoimaan Helsingin yliopistossa, ja yleisöryntäys oli sellainen, että luento piti siirtää isompaan saliin. “Silloin ajattelin, että jos en olisi silloin aikanaan saanut tuota pähkähullua ajatusta, kaikki nämäkään ihmiset eivät olisi tässä … miten yksi hetken mielijohde voi panna asioita liikkeelle”, miettii Elina Mustonen.

Kun José Saramago vuonna 2007 täytti 85 vuotta, hän kutsui koko produktion Madridiin ja Lissaboniin esittämään musiikkinäytelmänsä. Se oli kirjailijan nimenomaisesta toivomuksesta noissa juhlissa ainoa ohjelmanumero.

Linnunlaulu on tänä keväänä jälleen ajankohtaista Elina Mustosen elämässä. Hän suunnittelee parhaillaan uutta konserttikokonaisuutta työnimellä “Linnut”.

“En tosin ota tätä aihetta kovin tiukkapipoisesti”, hän hymähtää, “sillä yksi ‘linnuista’ on englantilainen säveltäjä William Byrd. Mutta Rameaun Kana ja Couperinin Rakastunut satakieli ovat kyllä mukana. Lisäksi veljeni Olli on säveltänyt ohjelmaan teoksen nimeltä Sielulintu.”

* * * * *
Elina Mustonen levyllä

J. S. Bach: Ranskalaiset sarjat. Alba ABCD 136:1-2 (1999)
J. S. Bach: Englantilaiset sarjat. Alba ABCD 166:1-2 (2001)
Scarlattiana. 15 sonaattia cembalolle. Alba ABCD 216 (2005)
2 x Bach. J. S. Bachin sonaatteja viola da gamballe ja cembalolle. Veli-Markus Tapio, viola da gamba. Alba ABCD 217 (2005)
J.S. Bach: 6 partitaa. Polyhymnia Records PH 0908 (2 x cd) (2010)