Sakari Oramo johtaa orkesterinsa Musiikkitaloon

Teksti: Anu Karlson

Sakari Oramo sinetöi äskettäin suhteensa Radion sinfoniaorkesteriin jatkamalla sopimustaan määrittämättömäksi ajaksi. Kapellimestarinakin hän tuntee olevansa muusikko muusikoiden joukossa.

Radion sinfoniaorkesteri täyttää tänä syksynä 80 vuotta. Sakari Oramolla on ikävuosia vähän yli puolet siitä. Musiikkiperheen lapsena ja syntyjään helsinkiläisenä hän tuli tutuksi pääkaupungin molempien orkesterien kanssa jo kouluvuosinaan. Erityisesti hän muistaa RSO:n Iltapäivän konsertot, jotka soitettiin yliopiston juhlasalissa tiistaisin.

"Varhaisimpia selkeitä muistojani on, kun Heimo Haitto soitti Vieuxtempsin viulukonserton Ari Angervon johdolla."

Radion sinfoniaorkesterin jäsen Sakari Oramosta tuli vuonna 1991, jolloin hänet valittiin suoraan konserttimestariksi. Elettiin Jukka-Pekka Sarasteen ylikapellimestarikauden dynaamisia alkuvuosia, päävierailijana entinen ylikapellimestari Leif Segerstam. Oramo pitää itseään onnekkaana, kun sai vielä tehdä työtä vanhan kaartin muusikkopersoonallisuuksien kanssa, kuten Jorma Rahkosen ja Hannele Segerstamin. "Ihailin heidän uskomatonta ammattitaitoaan sekä voimakasta heittäytymistään musiikkiin ja työntekoon."

Hän oli tällöin jo aloittanut opinnot Sibelius-Akatemian kuuluisalla kapellimestariluokalla. "Minua kiinnosti Jorma Panulan persoona ja hänen opetustapansa. Se auttoi minua aukaisemaan sellaisia lukkoja, joita oli syntynyt, kun olin opiskellut viulunsoittoa vähän siellä ja täällä."

Yksi ynnä yksi merkitsi tässä tapauksessa konserttimestarin kapellimestaridebyyttiä jo kahden vuoden kuluttua. Heinz Wallbergin saatua sairauskohtauksen juuri ennen vierailukonserttiaan hätiin keksittiin pyytää 27-vuotias Sakari Oramo. Vakinaiseksi kapellimestariksi Jukka-Pekka Sarasteen rinnalle hänet nimitettiin 1994 ja ylikapellimestariksi 2003.

"Se meni aika luonnollisella tavalla, ja tunsin saavani voimakasta tukea kollegoilta. Olin muusikko muusikoiden joukossa, vaikka hieman eri paikassa kuin muuten."

Oramo näkee jälkeenpäin hyötyneensä juuri tällaisesta kapellimestarin pestistä, joka salli hänen tehdä kohtuullisen määrän konsertteja kausittain. Kokemus ja ohjelmisto karttuivat, mutta liikoja paineita ei syntynyt. Vastaavasti hän on pitänyt viulunsa vireessä kapellimestarintyön ohellakin. Sen hän osoitti viimeksi Helsingin juhlaviikoilla soittamalla ensin kamarimusiikkikonsertissa Bartókin Kontrastien viuluosuuden ja johtamalla samana iltana Lindbergin musiikille omistetun sinfoniakonsertin.

Erilaiset työkulttuurit …

Rinnan RSO:n kanssa Oramon elämään on jo kymmenen vuoden ajan kuulunut Birminghamin sinfoniaorkesteri Englannissa. Nuoren suomalaisen nousu tähtimaestro Simon Rattlen seuraajaksi oli kansainvälisen musiikkialan sensaatio vuonna 1998. Kaikkein hämmästynein oli Oramo itse.

"Ajattelin, että ne ovat hulluja! Enhän minä ollut johtanut vierailijanakaan kuin enintään kymmentä sinfoniaorkesteria, eikä minulla ollut ohjelmistoa juuri ollenkaan, kun vertaa tilanteeseen nyt kymmenen vuotta myöhemmin."

Oramo kertoo, että vaikeinta oli aluksi tottua toimimaan organisaatiossa: tietää kenen puoleen kääntyä missäkin asiassa ja saada nämä ihmiset puolelleen, niin että asiat myös hoituivat. CBSO on itsehallinnollinen yhteisö, jossa työskentelee 90 muusikon lisäksi nelisenkymmentä henkeä toimistossa.

"Se oli aikamoisen hieno orkesteri siihenkin aikaan, mutta se oli myös täynnä ongelmia. Jo siitä, että yksi henkilö on niin pitkään vastuussa kaikesta, syntyy leipääntymistä, piittaamattomuutta ja työtapoja, jotka ovat turmiollisia orkesterin toiminnalle."

Oramo on kuitenkin viihtynyt tässä hullussa paikassa kymmenen vuotta. Hän kertoo, että orkesteri lähti alkuvaikeuksien jälkeen hyvin hänen mukaansa, ja hän sai hallintoakin uudistetuksi.

… yhteiset ongelmat

"Halusin ennen kaikkea luoda orkesterimuusikoille kanavia vaikuttaa omaan työhönsä. Siihen asti Simon Rattlen sana oli ollut ainoa, jolla oli ollut merkitystä. Minusta se oli jotenkin niin kivikautista."

Oramon johdolla muusikot perustivat aivoriihiä, "think tankeja", joissa muusikot keskustelivat johtajansa kanssa tasavertaisina. "Osa tykkäsi siitä, osa ei tykännyt ollenkaan, vaan olisi halunnut vain tulla töihin ja tehdä niin kuin käsketään."

Yhdeksän työvuoden jälkeen Oramo valmistautuu jättämään puikkonsa seuraavalle. Hän arvioi, että orkesteri kuulostaa nyt sellaiselta kuin hän haluaa sen kuulostavan. Nyt hän toivoo vain, että hänelle löydettäisiin hyvä seuraaja.

Vastuu kahdesta orkesterista yhtaikaa antaa Sakari Oramon mielestä perspektiiviä. "Ei tule juututtua ihan liikaa banaaleihin ongelmiin, kun näkee että muualla tehdään asioita toisella tavalla. Ja jos on ongelmia vaikkapa jonkin soitinryhmän kanssa, voi toisesta orkesterista löytää niihin ratkaisuja."

Kummisedästä johtajaksi

Tukholman filharmonikkojen valinta seuraavaksi kakkosorkesteriksi osui Oramolle kuin luonnostaan. Ennen kuin kun hänet valittiin Birminghamiin, hän kävi useasti Tukholmassa johtamassa, ja suhde orkesteriin muotoutui molemminpuolisesti positiiviseksi. Oramolla oli sormensa pelissä myös silloin, kun Tukholman filharmonikot valitsivat nykyistä, ensi keväänä tehtävänsä jättävää ylikapellimestariaan Alan Gilbertiä.

"Toimin siinä vähän niin kuin kummisetänä, sillä olin juuri kuullut Gilbertin johtavan RSO:ta Helsingissä ja olin hänen esityksestään hyvin vaikuttunut", Oramo kertoo. Gilbert on syksystä 2008 nimitetty New Yorkin filharmonikkojen ylikapellimestariksi.

"Kun osoittautui, että Alan lähtee Tukholmasta ja minä samaan aikaan Birminghamista, palaset taas ikään kuin loksahtivat kohdalleen."

Kipeä valtakunnallisuus

Radion sinfoniaorkesteri on koko valtakunnan orkesteri. Sen kaikki kotimaan konsertit ja useimmat ulkomailla pidetytkin radioidaan suorina lähetyksinä. Mutta tähän se valtakunnallisuus nykyään jääkin – ennen niin suositut kotimaan vierailut on jouduttu lähes kokonaan lopettamaan. Kitkerä tosiasia on, että konsertti syrjäisessä Vaasassa tulee Radion sinfoniaorkesterille kalliimmaksi kuin konsertti vaikkapa Frankfurtissa.

Oramo kertoo opetusministeriössä vireillä olevasta hankkeesta, että kaupunginorkestereille ryhdyttäisiin maksamaan erillistä määrärahaa alueellista toimintaa varten. "Mekin olemme yrittäneet päästä siihen mukaan, mutta siellä on vähän sellainen ilmapiiri, että Yle pysyköön omassa budjetissaan. Kovin mielellämme kiertäisimme Suomessa, mutta se on tällä hetkellä mahdotonta."

Omalle orkesterilleen Yleisradio on antanut useita sen valtakunnallista luonnetta korostavia tehtäviä. Sen painopistealueita ovat kotimainen musiikki, uusi musiikki, tilaussävellykset ja kansainvälinen toiminta. Oramon mielestä se myös täyttää tehtävänsä kiitettävästi. Esimerkiksi kotimaisen musiikin osuus RSO:n ohjelmistosta on jo pitkään – voitaneen lähes sanoa kautta aikojen – ollut kolmannes.

Oramo teki syyskuun alussa Radion sinfoniaorkesterin kanssa niin sanotun evergreen-sopimuksen: kun hänen voimassa oleva sopimuskautensa vuonna 2009 päättyy, alkaa toistaiseksi voimassa oleva sopimus kahden vuoden molemminpuolisin irtisanomisajoin. "Ikikauden" ensimmäinen tehtävä on orkesterin johdattaminen uuteen kotiin, musiikkitaloon.

Pienempi soi paremmin

Kausiesitteessään orkesteri kehuu esittävänsä uudessa musiikkitalossa vuonna 2011 Schönbergin oopperan Mooses ja Aaron. Samaan aikaan kuuluu epäileviä ääniä koko hankkeen toteutumisesta, koska talousarvio uhkaa pahasti ylittyä. Sakari Oramo kiistää kuitenkin, että musiikkitalon kohtalo varsinaisesti huolestuttaisi häntä.

"Musiikkitalon budjetin rakenne on hiukan monimutkaisempi kuin yksittäisen ihmisen tulot ja menot. Siellä on kaikenmoisia pohjaosia ja ylitysvaroja sekä järjestelyjä suhteessa rakennusliikkeisiin. Kyllä moniinkin yllätyksiin on varauduttu aika hyvin."

Salin hartaasti jännitetyn akustiikan Oramo uskoo lunastavan lupaukset; sen verran hän on nähnyt ja kuullut akustikko Yasuhisa Toyotan saleja eri puolilla maailmaa. Hän ei myöskään yhdy moitteisiin, että 1650-paikkainen sali olisi mitoitettu liian pieneksi.

"Se on keskikokoinen sali keskikokoiseen pääkaupunkiin. Koon valinnan pohjana oli pitkälti Toyotan voimakas oma näkemys, jonka mukaan liian suurta salia ei saa soimaan hyvin. Samalla siinä säilyy tietty intiimiys ja läheisyys."

Kaksi omaa orkesteria, vakituinen ja lämmin vierailusuhde Keski-Pohjanmaan kamariorkesteriin sekä lukuisat erilliset vierailut ympäri maailman tuntuvat hengästyttävältä työjärjestykseltä. Oramo vakuuttaa kuitenkin, että tasapaino säilyy elämässä, kunhan huolehtii riittävistä tauoista matkojen välillä. Viime vuosina hän on havainnut myös kuntoilun merkityksen ja pyrkii sovittamaan jokaiseen päiväänsä reippaan juoksulenkin.

Henkensä virkistykseksi Oramo lukee mielellään, erityisesti matkoilla ollessaan. Viimeksi hän luki Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän, jota hän luonnehtii "aika hienoksi kirjaksi". Sen äskettäin julkaistu jatko-osa odottaa nyt matkalle pääsyä. Väliin mahtuu myös ruotsalainen dekkari.

"Olen ruvennut lukemaan ruotsalaisia dekkareita, jotta saisin Tukholman pimeääkin puolta vähän hallintaan, ennen kuin aloitan työni siellä."