Elokuu 2007 | Syksyllä hallitus tekee vaalikauden merkittävimmän kulttuuripäätöksen
Se ei olekaan aikoihin ollut yhtä lähellä edessäpäin kuin nyt. Nimittäin kesäloman alku – enää 11 kuukautta pinnisteltävänä!
No, vakavasti puhuen, me päätimme aloittaa kesäloman jälkeisen syyskauden pienellä verkkolehtiremontilla. Jos jokin ei siis välillä toimi, pahoittelemme. Jos et löydä asioita vanhoilta paikoilta, pahoittelemme myös sitä. Toivon mukaan totut uusiin asetuksiin yhtä nopeasti kuin me.
Syksy tulee olemaan vilkasta aikaa kaikille kultuuriaktiiveille. Hallitus päättää nyt, miten suhtautua mediateollisuuden, laiteteollisuuden ja teleoperaattoreiden lobbaamaaan tekijänoikeuksien siirtoon pois kulttuuriministerin tontilta.
Yksikään hallituspuolue ei nähnyt siirtoa aiheelliseksi vaalien alla, mutta asia otettiin silti selvitettäväksi. Onkin syytä seurata tarkalla silmällä, mikä on nykyisten hallituspuolueiden luotettavuus. Eihän mikään oleellinen ole muuttunut siitä, kuin heidän kantaansa kysyimme. Paitsi tietysti se, että vaalit ovat ohi.
Siirron ajajat eivät ole esittäneet yhtään järkisyytä, miksi Suomen pitäisi poiketa EU-maiden käytännöstä, että kulttuurintekijöitä suojaava lainsäädäntö valmistellaan kulttuuriasioista vastaavassa ministeriössä.
Hälytyskellojen pitäisi soida niin poliitikkojen kuin kuluttajienkin päässä. Siirtoahan ajavat ne, usein ulkomailta käsin omistetut yhtiöt, jotka hyödyntävät taiteilijoiden ja kulttuuriyrittäjien tekemiä luovia sisältöä. Näiden yhtiöiden päätavoitteena on saada toisten työn ja yrittämisen tulokset käyttöönsä entistä halvemmalla, saada nykyistä isompi siivu tuloista itselleen.
Mistään sen kummemmasta ei ole kysymys. Koska ne haluavat heikentää kulttuurintekijöiden suojaa ja oikeuksia, ne tahtovat siirtää alaa koskevat lakivalmistelut pois kulttuuriministerin ja eduskunnan sivistysvaliokunnan vastuualueilta. Ne uskovat, että pitemmällä tähtäimellä tämä siirtäisi tuloja suomalaisilta kulttuurintekijöiltä mediayrityksille, usein siis ulkomaille.
Luotan siihen, että tämän tulonjakovalinnan äärellä suomalaiset päättäjät pitävät suomalaisten yrittäjien, taiteilijoiden ja suomalaisen kulttuurin puolta. Eiväthän he tahdo, että kotimaisen kulttuurin tekemisen mahdollisuudet heikkenisivät.
Sellaista kulttuuripoliittista perintöä tämä hallitus tuskin haluaa jättää.
Lauri Kaira
Päätoimittaja