Aulis Sallinen uskoo musiikissaan
yksinkertaisuuteen ja voimaan
”Hyvää musiikkia syntyy siellä, missä yksinkertaisuus ja voima yhdistyvät", sanoo tänä keväänä 70 vuotta täyttänyt Aulis Sallinen.
Aulis Sallisen teokset soivat maailmalla tiheään. Ne elävät omaa elämäänsä, säveltäjän tarvitsematta valvoa, että ne soivat niin kuin pitää.
Sallinen asuu talvikaudet Etelä-Ranskan maaseudulla, lähellä Marseillea. Päivänä, jona keskustelemme puhelimessa, New Yorkin Carnegie Hallissa soitetaan hänen kahdeksas sinfoniansa. Sama teos on soinut ensi kertaa Yhdysvalloissa, Cincinnatissa muutama päivä aikaisemmin. Kantaesityksissä Sallinen toki pyrkii olemaan läsnä.
”Se on jo kohtelias ele tilaajaa ja orkesteria kohtaan, ja totta kai kantaesitys on säveltäjälle itselleenkin aina kiinnostava tapahtuma. Siellä saattaa tulla myös esiin asioita, joista esittäjien on hyvä päästä keskustelemaan säveltäjän kanssa.”
”Esittäjä merkitsee minulle kaikkea”, sanoo Sallinen musiikkinsa tulkitsijoista. ”Esittäjä on tärkeämpi kuin yleisö, sillä esittäjä on media säveltäjän ja yleisön välillä. Jos sävellys ei tavoita esittäjäänsä, se ei tavoita myöskään yleisöä. Yleisöllehän partituuri, jonka säveltäjä jättää käsisään, on vain kasa paperia.”
Sallinen muistuttaa, että yleisöään säveltäjät eivät voi tuntea, sillä maailmalla on hyvin erilaisia yleisöjä. ”Mutta me tunnemme muusikot. Kysymyshän on muusikkoudesta ja muusikkouden ihmeestä: siitä, että eri kulttuuripiireissäkin muusikot ymmärtävät musiikin hyvin samalla tavalla.”
Sali muovaa sointia
Usein kuulee murehdittavan, että äänilevyteollisuus ja maailman kaikinpuolinen kutistuminen ovat yhdenmukaistaneet, suorastaan tasapäistäneet orkesterien soinnin. Aulis Sallinen ei yhdy tähän valitukseen.
”Kyllä mielestäni kaikki orkesterit soivat eri tavalla. Voi olla, että erot ovat hiuksenhienoja, mutta on olemassa selvästi erilaisia orkesterikulttuureja. Jo orkesterin kotisali vaikuttaa hyvin paljon orkesterin soittotapaan ja värimaailmaan.”
Siinäpä taas yksi syy vaatia musiikkitaloa Helsinkiin! Aulis Sallinen muistaa hyvin, kuinka Helsingin orkesterit taistelivat hyvän soinnin saavuttamiseksi akustisesti epäkiitollisissa oloissa viime vuosisadalla: hän toimi Radion sinfoniaorkesterin intendenttinä 1960-luvulla, jolloin orkesteri soitti ensin yliopiston juhlasalissa, sitten Kulttuuritalossa.
”Odotimme hartaasti Finlandia-talon valmistumista, ja sitten siitä tulikin vuosisadan kulttuuriskandaali”, muistelee Sallinen ja tuntee vieläkin lievää puistatusta.
Sallisen ensimmäinen sinfonia voitti Finlandia-talon avajaisten kunniaksi järjestetyn sävellyskilpailun ja esitettiin siis talon avajaisissa joulukuun 2. päivänä vuonna 1971. Siitä lähtien kaikki hänen sinfoniansa ovat olleet tilausteoksia, ja 5. sinfoniasta, ”Washingtonin mosaiikeista” lähtien ne on sävelletty ulkomaisille orkestereille. Kahdeksannen sinfonian tilaaja oli Amsterdamin konserttitalon orkesteri. Autumnal Fragments (Syksyisiä katkelmia) sai siten kantaesityksensä Amsterdamin konserttitalossa, joka tunnustetaan yleisesti yhdeksi maailman parhaista saleista. Parhaisiin kuuluu toki orkesterikin, joka on tuossa salissa saanut kasvaa.
Kokonaislevytys tekeillä
Levyillä Aulis Sallisen musiikki soi niin paljon, että kaikki levyt tuskin edes päätyvät hänen ulottuvilleen. Hän kuuntelee kyllä kiinnostuneena jokaisen musiikkiaan sisältävän levyn, jonka sattuu saamaan käsiinsä. ”Mutta siihen se sitten jääkin – tunnen oman musiikkini liian hyvin.”
CPO, Classic Production Osnabrück on keskisuuri saksalainen levy-yhtiö. Se julkaisee kuusi levyä kuukaudessa, mikä merkitsee noin 70 levyn vuosivauhtia. Nyt se on aloittanut Aulis Sallisen musiikin järjestelmällisen tallentamisen: ”Sallinen Edition” tulee käsittämään 7 cd:tä, joista 5 on orkesterimusiikkia, yksi kamariorkesterimusiikkia ja seitsemäs sisältää Barabbas-dialogit. Tämä 50-minuuttinen teos on sävelletty viidelle laulajalle, kertojalle ja pienelle soitinyhtyeelle. Se kantaesitettiin viime kesänä Naantalissa ja levytettiin seuraavana päivänä. Nyt sama teos on mahdollista kuulla Helsingissä samoin esittäjävoimin toisena pääsiäispäivänä.
Kaikki muutkin levyt ovat jo ”purkissa”. Ensimmäinen levy ilmestyi viime vuonna, ja tänä vuonna ilmestyy kaksi. Sallinen Edition tulee valmistuttuaan sisältämään Sallisen keskeisen orkesterituotannon oopperoita lukuun ottamatta. Oopperoista Ratsumies, Punainen viiva, Kullervo ja Palatsi on jo levytetty Suomessa.
Suuret valittavat, pienet tekevät
”CPO:lla on hyvin jännittävä ohjelmapolitiikka”, kertoo Sallinen. ”He pyrkivät levyttämään juuri sellaista joka ei kuulu suurten levy-yhtiöiden katalogeihin: vähemmän klassis-romanttista ohjelmistoa, paljon unohdettuja säveltäjiä ja paljon uutta musiikkia.”
Suuret levy-yhtiöt ovat yleisesti vähentäneet klassisen musiikin tuotantoaan, koska siitä ei koidu nopeita voittoja. Sallinen on kuitenkin ilokseen huomannut, että epätavallista ohjelmistoa etsivät pienet levy-yhtiöt ovat löytäneet tästä kentästä markkinaraon.
”Ne eivät yllä miljoonamyynteihin, mutta tekevät tasaisesti hyvää tulosta. Aina löytyy radioyhtiöitä, jotka tarvitsevat uutta ohjelmistoa, ja maailmassa on myös aika paljon levynkeräilijöitä, joita ennen kuulematon ohjelmisto kiinnostaa.”
Sallinen painottaa taitavan markkinoinnin merkitystä, kun kaikki paikat pursuilevat levyjä. ”Ei ole mikään helppo juttu työntyä sinne väliin, mutta sen nämä osnabrückiläiset ilmeisesti osaavat.”
Yksinkertaisuus ja voima
Sibelius lausui aikanaan paljon siteeratun elämänohjeen, että sävellyksessä ”ei saa olla yhtään kuollutta nuottia”. Aulis Salliselta on hyvä kysyä keväänä, jona hän täyttää 70 vuotta, sopiiko tämä motoksi vielä 2000-luvun säveltäjälle.
”Kyllä se varmasti pätee vieläkin”, vastaa Sallinen. ”Itse olen muotoillut sen joskus niin, että hyvää musiikkia syntyy siellä, missä yksinkertaisuus ja voima yhdistyvät. Tärkeää on tietysti sekin, että teokset ovat itsensä näköisiä. Mutta juuri näiden elementtien – yksinkertaisuuden ja voiman – yhdistäminen on hyvä pyrkimys kenelle tahansa taiteen tekijälle, ei ainoastaan säveltäjälle.
" Yksinkertaisuus merkitsee keskittämistä, kirkkautta ja selkeyttä. Tätä samaahan Sibeliuskin tarkoitti: se jonka omat ajatukset eivät ole selkeät, sotkee partituuriin paljon nuotteja.”
Teksti: Anu Karlson
Kuva: Maarit Kytöharju
Sallinen levyllä (valikoima)
Vakava alkusoitto (Kuningas Lear); Sinfonia nro 1; Chorali; Sinfonia nro 7 ("Gandalfin unet"). Staatsphilharmonie Rheinland-Pfalz, joht. Ari Rasilainen. Classic Productions Osnabrück CPO9999182 (2003)
Sinfoniat nro 2 (”Sinfoninen dialogi”) ja nro 6 (”From a New Zealand Diary”); Sunrise Serenade. Malmön sinfoniaorkesteri, joht. Okko Kamu. BIS-CD-511 (1992)
Sinfonia nro 4; Sellokonsertto; Shadows. Arto Noras, sello, ja Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Okko Kamu. Finlandia FACD 346 (1985)
Sinfonia nro 5 (”Washington Mosaics”); Kamarimusiikki III (”Don Juanquijoten yölliset tanssit”); Sonaatti soolosellolle. Helsingin kaupunginorkesteri; Finlandia Sinfonietta, joht. Okko Kamu; Arto Noras, sello. Finlandia FACD 370 (1989)
Muunnelmia orkesterille; Viulukonsertto; Aspekteja Peltoniemen Hintrikin surumarssista; Kamarimusiikki III. Eeva Koskinen, viulu; Torleif Thedéen, sello; Tapiola Sinfonietta, joht. Osmo Vänskä. BIS-CD-560 (1992)
Aspekteja Peltoniemen Hintrikin surumarssista; Kamarimusiikki I; Kamarimusiikki II; Kamarimusiikki III; Sunrise Serenade. Suomalainen Kamariorkesteri, joht. Okko Kamu. Naxos 8.553747F (1996)
Jousikvartetot nrot 1–5. Jean Sibelius -kvartetti. Ondine ODE 831-2 (1995)
Oopperoita:
Ratsumies. Matti Salminen, Taru Valjakka, Savonlinnan oopperajuhlakuoro ja -orkesteri, joht. Ulf Söderblom. Finlandia FACD 101 (1990)
Punainen viiva. Jorma Hynninen, Taru Valjakka, Suomen Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri, joht. Okko Kamu. Finlandia 1576-51102-2 (1990)
Kullervo. Jorma Hynninen, Eeva-Liisa Saarinen, Matti Salminen, Jorma Silvasti, Suomen Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri, joht. Ulf Söderblom. Ondine ODE 780-3T (1992)
Palatsi. Veijo Varpio, Jaana Mäntynen, Savonlinnan Oopperajuhlakuoro ja -orkesteri, joht. Okko Kamu. Koch Classics 3-6465-2 Y8 (1996)
