“Ei mitään hätää!”
Lauri Tähkä on huolellinen heittäytyjä

Lauri Tähkästä on tullut yksi Suomen suosituimmista muusikoista. Siihen päästäkseen hän on saanut raataa Elonkerjuu-yhtyeensä kanssa monta vuotta. Tähkällä on perspektiiviä katsoa taaksepäin ja eteenpäin. Siksipä häntä huolettaa myös Suomen kanta äänitteen suoja-ajan 70 vuoteen pidentämistä vastaan.

Teksti Jonathan Mander

Miestä on ihan pakko tuijottaa kulmakarvaan. Se on velmuna pilkistänyt niin monesta valokuvasta, musiikkivideosta ja keikkataltioinnista, että kun se nyt istuu pöydän toisella puolella, katse hakeutuu siihen heti. Totuus on, että näin kasvotusten kulmakarva ei korostu. Mutta vasemman silmän korostettu kulma on yksi aseista, joita Lauri Tähkä hyödyntää esiintymisessään.

Tähkän ja Elonkerjuun kaikki kaikessa on hiottu kokonaispaketti, jossa yksityiskohdilla on väliä. Yhtyeen esiintymiset ovat sataprosenttista heittäytymistä. Kaikki pannaan likoon – Tähkä villitsee, hiki lentää ja kansa lakoaa. Kulmakarvalla on osuutensa siinäkin.

Tästä artistista ja yhtyeestä voi suoraan sanoa, että se on uransa huipulla nyt. Vuosi vuodelta se on kasvattanut suosiotaan tasaisesti. Edellinen albumi Tuhannen riemua ampaisi 125 000 kappaleen myyntilukuihin ja oli vuoden toiseksi myydyin kotimainen albumi sekä 2007 että 2008. Vuoden 2009 syksyllä ilmestyi Tähkän seuraava albumi Tänään ei huomista murehdita.

Rima nousee

Lauri Tähkän uudella levyllä on kappale nimeltä “Hätäästä elämää”, ja se kuvastaa hienosti touhuamisen tahtia ennen levyn julkaisua. Suomen tämän hetken ehkä suosituinta artistia viedään, joten nyt saa edustaa elämänsä kyllyydestä.

Olisi helppo kuvitella, että tietoisuus sankasta kuulijakunnasta toisi uutta sävyä levyntekemiseen.

“Ainahan se rima nousee ja haluaa tehdä asiat paremmin kuin koskaan”, Tähkä toteaa.

“Välillä tulee sellainen olo, että osaanko mä vielä sen yksinkertaisen lauluntekotaidon. Haluan säilyttää yksinkertaisuuden, intohimon ja intuition musaan enkä alkaa tehdä mitään sekoilua vain siksi, että pitää uudistua. Ei biisintekijänä voi älyttömästi muuttua, eikä ole tarkoituskaan”, Tähkä pohtii.

“Treenikämpälle mennessä tai kappaleita säveltäessä sitä rimaa ei nosta kukaan muu kuin itse”, Tähkä tähdentää. Levyä tehdään pitkään, nytkin raakileista valmiisiin kappaleisiin kului puolisentoista vuotta. Väistämättä tulee hetkiä, joina itseluottamus ei ole aivan täysillä.

“Loppupäähän kasautuvat ajatukset, että onko nää oikeasti hyviä biisejä. Keväällä olin tosi hauraana, eikä tekstiä tuntunut syntyvän. Pitää olla ohutta lasia, jotta voi olla joskus luodinkestävä lasi”, Tähkä summaa.

Luodinkestävän vaiheen vuoro on juuri nyt: levy on valmis ja ihmisten kuultavissa.

“Nyt on mieletön fiilis. Mä sanoin jo jätkille, että ollaan tehty Elonkerjuun klassikkolevy. Ei ole mitään hätää – tämän paremmin me ei osata tällä hetkellä tehdä musiikkia ja tämä on kovinta, mitä olemme tehneet”, bändiliideri suitsuttaa.

Ronskin reippaasti

Suosion saavuttaessa tähkämäiset mittasuhteet yhtyeen huomaavat nekin, joiden ei tarvitsisi tietää bändistä mitään – siis koska he eivät kuuntele tuollaista musiikkia. Se tarkoittaa myös useampia vihamiehiä kuin olisi tarpeen. Mutta Tähkän jutusta saa kiinni nopeasti: vaikka saisi vain vihiä, mistä on kyse, niin yhtyeen vahva ajatus, ilme ja soundi aukeavat.

Musiikillisesti Tähkä & Elonkerjuu loksahtavat hienosti suomalaiseen makuun: iskelmärock kohtaa kansanmusiikkiin viittaavan vivahteen. Ja kaikkeen ulottuu myös tervehenkinen pohjalainen uho.

Yllättävää on, että tämä keitos tarjoillaan ronskin reippaasti ja iloisen energisesti. Eikö musiikki pidä esittää alakuloisena tai edes humalassa, jotta se kelpaa suomalaisille?

“Kyllähän me energinen ja hymyilevä bändi ollaan suomalaisessa musiikkikentässä. Mutta miksi rockin soiton pitäisi olla kenkiintuijottelua tai angstista? Sehän on maailman hienoin asia, ja on riemukasta, kun saa soittaa skittaa! Meidän kulttuurissa vaan on, että jos on nahkahousut jalassa, ei voi nauraa, vaan pitää jyrmyttää kuin entisajan körtit”, Tähkä toteaa.

Tähkä julistaa, että heidän bändissään jokainen rakastaa soittamista, ja virheille voi nauraa. Sekin piirre on osa Lauri Tähkä & Elonkerjuu -kokonaispakettia, joka on hiotuin suuren suomalaisbändin konsepti HIMin ja Ville Valon jälkeen.

Kokonaispaketti hallussa

“Olemme aina arvostaneet ulkomaanbändejä ja sitä miten niiden kokonaispaketti on hallussa – oli se sitten bändin itsensä tai visionäärin kehittämä. Suomessa Don Huonot esimerkiksi sen mustavalkolevyn aikoihin kiinnitti paljon huomiota kaikkeen, jolloin yleisölläkin on sellainen olo, että on nähty vaivaa”, Tähkä huomauttaa.

Visuaaliseen puoleen vihkiytymisessä on auttanut, että Tähkän kanssa Elonkerjuu-biisit tekevä Simo Ralli omaa visuaalista silmää, kun taas laulajalla itsellään on teatterikokemuksen kautta omanlaisensa näkemys musiikin esillepanoon.

“Visualisointimme kuvaa hyvin musiikkiamme. Teeman – vaikka en sitä sanaa mielelläni käyttäisi – ympärille rakentuu kaikki. Isolla levy-yhtiöllä (Universal Music Finland) oleminen ei vaikuta tähän, koska meille on annettu vapaat kädet”, Tähkä toteaa.

Ohjaaja Jukka Salo on pitänyt huolen, että viimeisimmät musiikkivideot myös puhuvat samaa kieltä kuin kaikki muu yhtyeeseen liittyvä. Niistä löytyy pohjalaisuutta sekä bändille ominaista pauhua.

Visuaalisen puolen hienoudesta ei olisi silti syytä ilakoida, elleivät biisit toimisi. Tähkä viittaa useita kertoja tunnistettavaan Elonkerjuu-soundiin – mutta mitä se tarkoittaa?

“Vuosien mittaan on syntynyt monen lusikan hämmennyksestä tunnistettava soundi, johon vaikuttaa myös laulajan soundin oma vivahde. Tuottaja Riku Mattila on osannut korostaa ja jalostaa piirteitä, joita meillä on luonnostaan – hyvän tuottajan merkki. Alkuaikoina meitä saatettiin verrata vaikka Kolmanteen naiseen. Koska niin ei enää tehdä, olemme vakiinnuttaneet soundimme suomalaisessa musiikkikentässä”, Tähkä pohtii.

Onpa Tähkä herättänyt epäilijätkin, sillä suomirock-piireissä ei ole totuttu näin sliipattuun bändiin.

“Joskus on luultu, että me ollaan helsinkiläinen bändi, joka tekee tätä bisnesmielessä”, Tähkä paljastaa.

Bändin juuret ovat kuitenkin syvällä Pohjanmaan mullassa ja ajallisesti sen verran kaukana, että tämä ei ole mikään pikainen markkinoinnin ihme.

“Helvetinmoinen hinku”

Teräväpiirteinen mies pöydän toisella puolella ei aina ollut Lauri Tähkä. Mies, joka nyt tunnetaan sillä nimellä, sai kasteessa nimen Jarkko Suo, jota hän myös käytti uransa alun. Keikkaura alkoi jo 15-vuotiaana poikana yhdessä nykyisenkin luottomiehen, Simo Rallin kanssa.

Puhe alkuajoista saa miettimään, millainen Jarkko oli silloin. Oliko hän erilainen henkilö kuin tämä Tähkä tässä?

Tosin pitää mainita, että Tähkä itsekin on mietteliäämpi mies kuin hänen esiintymisistään äkkiä olettaisi. Mies punnitsee vastauksiaan kunnioittavasti ennen kuin alkaa suoltaa tekstiä. Välillä hän päästää otsansa kärsivään kurttuun ja päästelee herkästi kevyttä pilkkaa myös itseään kohtaan. Jos asian ihan yksinkertaisesti sanoo: Tähkällä on karismaa.

Jos tapaamisen perusteella ja Tähkän omista sanoista voi tehdä johtopäätöksen, ei Jarkko-teini ollut kovin erilainen tyyppi kuin tämä Tähkä tässä. Tosin soittotaidossa oli eroa.

“Ihan paska olin soittamaan 15-kesäisenä! En tiennyt mistään mitään, mutta oli helvetinmoinen hinku ja kauhea palo tehdä. Keikoissa oli sellaista jaloa metsurihenkeä kuin että puu kaatuu, sellaista selkeätä”, Tähkä toteaa.

Varhain aloitettu kiertäminen on kartuttanut kokemusta komeasti. Työ tekijäänsä opettaa, kuten Tähkä itse sanoo.

“Kun esiintyy, yleisölle ei voi teeskennellä mitään. Se aistii heti, että ‘toi näyttelee’. Eikä silloin 15-vuotiaana tietenkään osannut näytellä mitään. Eikä sitä tee nytkään. Vain omana ittenään tämä on hauskinta”, Tähkä toteaa.

Esiintymistaidot ovat ehtineet kehittyä.

“Eihän sitä silloin tiennyt miten päin olisi, suunnilleen selkä yleisöön päin. Nythän se on sellaista ristiinnaulitsemista koko keikka. Kaikki pitää antaa. Ja jos ei anna, on hyvin pettynyt itseensä keikan jälkeen; ihmettelee ‘miksi musta ei lähde enempää’.”

“Kädet kohmeessa yksin”

Jopa uhon puolelle menevä itsevarmuus on tullut kokemuksen kautta. Itsevarmuus taas auttaa antamaan itsestään kaiken lavalla ja antaa eväät hankalistakin keikkatilanteista selviämiseen.

“Eihän sellaista varmaan opeteta missään kouluissa – tai ainakin kokemuksen ja työn kautta sen parhaiten oppii. Ei opi kalastamaan, laittamaan pitkää siimaa, laskemaan verkkoja jos ei tee sitä saatana kädet kohmeessa yksin”, Tähkä vertaa.

Keikkailu kehittää vaistoja, mikä auttaa klaaraamaan kaiken kunnialla.

“Vaistonsa ihmiset nykyään kadottavat, jos puhutaan luonnosta, kalastamisesta tai keikkailemisesta. Lavalla pitää osata aistia jengiä. Miten kääntää omalla käytöksellään se, että yleisö on hermostunutta, niin että siitä tulee aitoa eikä synny myötähäpeää katsojille?”

Heittäytyminen on onnistuneen esiintymisen a ja o.

“Joku aina tarraa takinhelmasta kiinni, kun vain hyppää – luota siihen”, Tähkä toteaa.

Perspektiiviä tulevaisuuteen

Lokakuun alussa Tähkällä alkaa pitkä keikkaputki. Mies hehkuu suu leveänä tyytyväisyyttä, kun pian pääsee lavalle esittämään uusia kappaleita.

“Uusi levy on rockimpi kuin koskaan, ja siitä tulee vielä rockimpi, kun se menee meidän liveseulan läpi. Se vaatii kovempaa keikkakuntoa ja parempaa fysiikkaa. Mutta ei tässä ole mitään hätää: urku auki ja maantielle vaan”, Tähkä sanoo.

* * * * *

Tähkä soitti pääministerille – puhelimella

Lauri Tähkä soitti Matti Vanhaselle, koska pitää tärkeänä äänitteen suoja-ajan pidentämistä.

Vaikka nykyhetki on lupausta täynnä, Tähkällä on sen verran perspektiiviä, että myös tulevaisuus kiinnostaa. Siksi hän on ottanut asiakseen puhua äänitteen suoja-ajan pidentämisen puolesta. Tilanne on tällä hetkellä se, että EU-komissio, Euroopan parlamentti ja EU-maiden enemmistö puoltavat äänitteen suoja-ajan pidentämistä 70 vuoteen julkaisusta. Suomi ja muutamat muut maat kuitenkin vastustavat 20 vuoden pidennystä ja voivat torpedoida esityksen.

Tähkä jopa soitti pääministeri Matti Vanhaselle kertoakseen muusikon näkökulman asiaan.

“Ajattelin, että hänen on hyvä kuulla asiasta myös kansanmuusikon kielellä eikä vain byrokraattista tekstiä aiheesta. Hän suhtautui hyvin”, Tähkä toteaa ja ottaa esimerkiksi tilanteen, jossa 18-vuotiaana suuren hitin tehnyt muusikko menettää oikeutensa äänitteeseensä ollessaan 68-vuotias.

“Elät vielä ja tarvitset jokaisen killingin. 50 vuotta on lyhyt aika.”

* * * * *

Mikä suoja-aika?

– Tekijänoikeussuoja ei ole ikuinen. Suoja-ajan päätyttyä teosta/tuotosta saa vapaasti hyödyntää kaupallisesti, maksamatta muusikoille tai säveltäjille mitään.

– Suoja-ajat ovat eri pituisia. Säveltäjien ja sanoittajien tekijänoikeussuoja kestää eliniän + 70 vuotta. Muusikon ja levy-yhtiön suoja-aika on sen sijaan vain 50 vuotta äänitteen teosta tai julkaisusta.

– EU:n komissio esitti muusikon ja levy-yhtiön suoja-ajan pidentämistä 95 vuoteen. Esitys sisälsi erityisen rahaston perustamisen levy-yhtiöihin. Sillä turvataan, että muusikot saavat osansa lisätulosta.

– Suomen hallitus on vastustanut esitystä alusta alkaen. Sen sijaan eduskunnan sivistysvaliokunta kannatti pidennystä yksimielisesti.

– Asiasta on syntynyt kompromissiesitys, joka pidentäisi suoja-ajan 70 vuoteen. Kompromissia kannattavat komissio, Euroopan parlamentti ja valtaosa EU-maista. Kuitenkin Suomen johtama maaryhmä on toistaiseksi pystynyt EU:n vähemmistösuojaan vedoten torjumaan sen.

– Vastustajia on niin vähän, että esitys menisi läpi välittömästi, jos Suomi vaihtaisi kantansa.