Valo yössä ei ole sammnut
Tuomari Nurmio 30 vuotta lauluntekijänä

Teksti: Anu Karlson

 Tuomari Nurmio nousi ensisinglellään listaykköseksi. Hän oli päässyt tekemään sen juuri ennen levy-yhtiön konkurssia.

”Mitä olisi tapahtunut, jos emme olisi ehtineet ensin? Kaikki on niin paljon sattumista kiinni.”

Hannu Nurmio, sittemmin Tuomarina tunnettu, astui musiikkimaailmaan vuonna 1979.  Juice oli tullut näyttämölle viisi vuotta aikaisemmin, Eppu Normaalikin oli toiminut jo jonkin aikaa, ja Hassisen kone perustettiin samana vuonna.

”Se oli aika tuore näyttämö. Suomen Talvisota -yhtye oli tehnyt ensimmäisen levynsä 1970, ja se oli tietynlainen rajanveto jonka noteerasin kotimaisessa, suomenkielisessä rockissa”, Nurmio muistelee. ”Meillä oli niihin aikoihin 70-luvulla yhtye, Dusty Ramblers, joka soitti ja lauloi amerikkalaista perinnemusaa englanniksi.”

Muita Talvisodan ensilevyn veroisia suomenkielisiä esityksiä ei Nurmion mielestä vielä siinä vaiheessa tullut, mutta jotain jäi kytemään. Itse hän teki samalla yhtyeellä kokeeksi kaksi suomenkielistä kappaletta.  Mutta vasta studio-orkesterin kanssa tehty levytys Valo yössä oli se juttu.

Yhden yön ihme

”Sain tilaisuuden tehdä Love Recordissa yhden singlen. Siltä ei kukaan odottanut mitään, en edes minä itse. Valo yössä oli vielä sen B-puoli. Oli täydellinen yllätys, että se sitten yhtäkkiä nousi listaykköseksi. Se oli yhden yön ihme.”

Suomen kielestä sinällään Nurmio tunnustaa olleensa aina kiinnostunut. Hän jo pitkään kirjoittanut runoja; tämänkin laulun sanat oli julkaistu aikaisemmin Hämäläis-Osakunnan lehdessä. Hän oli myös tehnyt laulutekstejä muille yhtyeille ja yrittänyt sitä kautta päästä mukaan levybisnekseen; olipa lähettänyt niitä Love Recordsillekin, mutta mikään yritys ei ollut johtanut mihinkään.

”Love Recordshan meni konkurssiin pian tämän meidän levymme jälkeen, ei tosin siitä syystä että se single tehtiin”, Nurmio virnistää. ”Mutta mitä olisi tapahtunut, jos emme olisi ehtineet ensin? Kaikki on niin paljon sattumista kiinni.”

Nuoren Hannu Nurmion musiikinharrastus ei ollut erityisen systemaattista. Hänellä oli kova tarve tehdä musiikkia ja kirjoittaa, mutta hän opiskeli samalla oikeustiedettä.

”Siinäkin oli yksi mahdollinen ura, jolle olisin voinut joutua, jos tätä ihmettä ei olisi tapahtunut”, hän pohtii. ”Nykyäänhän musiikkibisnekseen pyrkiminen on paljon tietoisempaa. Koulutusta on saatavissa, ihmisille opetetaan jo oppilaitoksissa rojalti- ja sopimusasiat, heille opetetaan markkinointia ja kaikkea sellaista. Nykyisin voidaan lapsille suorastaan suositella rockmuusikon ammattia. Minun aikanani tuskin kukaan oli edes käynyt musiikkiopistoa.”

Mies ja kitara

Rock tuli Nurmion sukupolven elämään Elviksen hahmossa. Mutta jo 1960-luvun alkupuolella tulivat Beatles, Rolling Stones, Kinks, Animals ja muut brittiläiset rhythm & blues -orkesterit.

”Etenkin Animals teki minuun suuren vaikutuksen”, tunnustaa Nurmio. ”He kävivät noihin aikoihin myös Linnanmäellä esiintymässä.”

Se oli Nurmiolle hänen elämänsä ensimmäinen rock-konsertti. Bändikamoja alkoi heti tehdä mieli, mutta siihen aikaan ne olivat vielä liian kalliita opiskelijan kukkarolle. Sitten pyyhkäisi kuin tilauksesta folk-aalto yli Suomen, ja siinähän ei tarvittu kuin akustinen kitara.

”Aloin soittaa enemmän sen tyyppistä musiikkia, mutta folkilla ja r & b:llä oli myös yhtymäkohtia”, Nurmio analysoi. ”Esimerkiksi Animalsin hittikappaleen House of the Rising Sun, joka on vanha blues-kappale, voi esittää myös akustisella kitaralla, kuten Bob Dylan teki.”

Kitaristina Nurmio sanoo olevansa itseoppinut.

”Sekin opiskelu on ollut täysin epäsystemaattista, mutta se on edelleen pysynyt kiinnostavana. Kitaransoitto on minulle spontaanin itseilmaisun väline, joka kommentoi ja tukee laulua.”

 Sartre sävelinä?

Nuori Esa Saarinen pohti Rondo-lehdessä Tuomari Nurmion ainutlaatuisuutta syksyllä 1979. Hän lainasi Helsingin Sanomien ja Ylioppilaslehden arvioita, joiden mukaan Nurmio on ”antisankari, mahdollinen vasta jatkuvan laman ja kasvavan henkisen hädän jälkeen”, ”kuvastaa aikansa toivottomuutta ja lunastaa ulkonäköään myöten sen mistä laulaa”. Filosofina Saarinen rinnasti Nurmion Sartreen ja Camus’hun kysyen retorisesti, onko Nurmio ”säveliksi muunnettua eksistentialismia”.

”Tietynlaista protestilauluahan se oli”, Nurmio kommentoi kolmenkymmenen vuoden perspektiivistä. Hän myöntää, että bändinnimeen ”Köyhien ystävät” sisältyi ironiaa. Se viittasi 70-luvun ylipolitisoitumiseen ja vasemmistolaiseen harhaan, kuplaan joka pian puhkesi ja jonka tilalle ei kenelläkään ollut oikein mitään rakentavaa esitettävää.

”Seuraavakin levyni, Maailmanpyörä palaa, nousi siitä samasta maastosta. Jonkinlainen tilaushan siinä tietysti oli, kun näin synkeä tarina, vielä ironisesti, karnevalistiseen tyyliin esitettynä, saavutti niin suuren vastakaiun.”

Nurmio myöntää, että ironia on Suomessa vaikea laji. Onhan nähty monta kertaa, että parodiakappaleet on otettu kirjaimellisesti. ”Tango pelargonia” takavuosilta on hyvä esimerkki.

”Mutta minua on aina kiehtonut sellainen, että laulut eivät ole yksiselitteisiä; että niitä ei voi kuitata pelleilyksi. Missä raja kulkee, on vähän hämärää, ja siksi ihmiset voivat ottaa ne niin monella tavalla.”

Nurmio valmistui oikeustieteen kandidaatiksi, mutta juristin ammattia hän ei ole koskaan harjoittanut. Kutsumus kuljetti aivan toiseen suuntaan.

Tuomari goes medieval

Vaikka Tuomari on enimmäkseen suosinut pelkistettyä kokoonpanoa, vain kitara ja ääni -pohjalta, hän on myös aina hakenut aivan uusia soundeja. Levyllä ”1999” kuullaan periodisoittimia, kuten luuttua ja kampiliiraa.

”Olin lainaillut kirjastosta levyjä umpimähkään ja sain sieltä paljon virikkeitä. Samoin matkoilta olen ostellut levyjä ja kasetteja, Lähi-idän turistikohteista esimerkiksi, ja niistä on tarttunut mukaan arabialaisia skaaloja ja mustalaisskaaloja. Keskiajan musiikkia esittävän Oliphant-yhtyeen musisointia kuulin ihan sattumalta, luultavasti radiosta.”

Kolmessakymmenessä vuodessa suomalaisen rockin kuviot ovat muuttuneet rajusti. Nurmion sukupolvelle kansainvälistyminen oli vielä nykyistäkin paljon isomman kiven takana.

”Minähän olin melkein 30-vuotias ensilevyä tehdessäni. Siinä iässä Ville Valo oli jo uransa huipulla USA:ta myöten.  Silloin 70−80-luvulla ei ollut vielä mitään sellaisia mahdollisuuksia. Olin aloittanut kitaran rämistelyn kellarissa varhaisteini-iässä, 13−14-vuotiaana, mutta vasta nyt olen levyttänyt pienelle  Bone Voyage -yhtiölle, jonka levyjä myydään muutama tuhat kappaletta Keski-Euroopassa marginaaliyleisöille. Se on poikinut minulle muutamia ulkomaankeikkoja, ja toivottavasti poikii muutaman lisääkin. Se on todellisuudessa harrastustoimintaa, sponsoroitua turismia. mutta olen tyytyväinen siitäkin. ”

Kieli ja kansainvälisyys

Nurmio teki jo vuonna 1982 englanninkielisen singlen, jota brittiläinen indieguru John Peel kehui vuolaasti. Siihen aikaan englantilaisella kielialueella oli rockmusiikissa ehdoton hegemonia.

”Silloin Hanoi Rocksia jo alettiin myydä ulkomaille, mutta minulle sanottiin, että pysy sinä vain tässä suomenkielisessä kuviossa, se on sinun juttusi. Levyni myivät silloin hyvin, ja minut miellettiin nimenomaan suomenkielistä materiaalia esittäväksi artistiksi.”

Nykypäivän näkökulmasta Nurmio arvelee, että jos se tilanne olisi nyt, hän tekisi kappaleita sekä suomeksi että englanniksi. ”Kansainvälisen uran rakentaminen kestää useita vuosia, ja siinä pitää olla aika kärsivällinen ja ahkera. Mutta hauskaa että sellaisia mahdollisuuksia on nykyisin myös suomalaisille bändeille olemassa. Suomi on edelleenkin perifeerinen maa, mutta silloin oltiin täysin eristyksissä.”

Katse kokonaisuuteen

Juhlavuosi on Nurmion mielestä luonteva hetki julkaista retrospektiivinen kokoelmaboksi. Kokoelmalevyn tekeminenhän on usein vaikeaa siksi, että biisit, joiden välillä on kulunut paljon aikaa, voivat olla aivan eri maailmoista.

”Musiikkini on ollut aika rönsyilevää näiden vuosien aikana. Nyt kun tilaa on käytettävissä jopa viisi cd-levyä ja vielä yksi dvd, kappaleita pystyy ryhmittelemään paremmin”, hän perustelee.

Juhlajulkaisu tulee sisältämään myös historiikin tapaisen kirjan, joka pohjautuu haastatteluihin, Jukka Lindforsin, Markku Salon ja muutamien muidenkin kirjoittamiin artikkeleihin. Lisäksi on tarkoitus julkaista paksu nuottikirja. Ja keikkojahan Nurmio tekee joka tapauksessa, oli juhlavuosi tai ei.

Aika on ankara tuomari

Gramexin ääniterekisterin mukaan Tuomari Nurmiolla on tilillään kaikkiaan 204 eri ääniraitaa. Mukana on toki saman kappaleen erilaisia versioita, ja on lainakappaleitakin. Muutaman kerran Tuomari on vieraillut muiden levyillä studiomuusikkona.

”Kokonaisuutena katsoen on hyvä jos on saanut aikaan yhdenkin hyvän biisin joka jää eloon”, Nurmio summaa. ”Materiaali seuloutuu aikojen kuluessa ja joko katoaa kokonaan, tai sitten jokin osa siitä jää olemaan, ja usein ne jotka jäävät, ovat niitä populaareimpia. Esimerkiksi Ramona, jonka tein alun perin englannin kielellä ja suomensin itse. Se ja ehkä Valo yössä ja pari muuta kappaletta ovat jääneet eetteriin pyörimään.”

Nurmio näkee, että juhlaboksi antaa mahdollisuuden nostaa esiin myös vähemmän tunnettuja kappaleita sekä niiden erilaisia versioita.

”Näin niihin löytyy uusia näkökulmia. Olen tyytyväinen siitä, että niitä ovat muutkin versioineet. Se on kai niin, että jos materiaali on tarpeeksi hyvää ja siihen avautuu aina uusia näkökulmia, niin sitä soitetaan ja kuunnellaan vielä pitkien aikojen kuluttua.”

Nurmio kertoo, että hänen keikoillaan käy nykyään paljon myös opiskelijaporukkaa, eli vähän yli kaksikymppisiä. Hänen musiikistaan eivät siis ole kiinnostuneita ainoastaan hänen oman ikäpolvensa musiikinharrastajat. Monet ovat tutustuneet siihen nykyaikaisella tavalla tietoverkoissa seikkaillessaan.

Internetin vaikutus musiikin tarjontaan on Nurmion mielestä ollut vallankumouksellinen. Netin kautta kiinnostuneet voivat päästä käsiksi hyvinkin harvinaiseen, vaikeasti tavoitettavaan musiikkiin. ”Jos haet esimerkiksi libanonilaista musiikkia 1930-luvulta, niin sitäkin sieltä löytyy!”

Helpossa jakelutiessä on kuitenkin myös vakava puolensa. Miten taiteilija tulevaisuudessa saa korvauksen työstään, kun radiotoimintakin on siirtynyt pitkälti nettiin?

”Tekijänoikeustulot ovat taiteilijalle hyvin suuri osa toimeentuloa”, Nurmio painottaa. ”Levy-yhtiöt myöhästyivät pahasti nettitarjonnassaan. Ne yrittivät torjua sitä keinotekoisesti sen sijaan että olisivat nopeasti rakentaneet helpon mutta maksullisen lataussysteemin. Tässä vaiheessa on tuskin enää mahdollista keksiä keinoa, jolla laittoman jakelun vyöry pysäytettäisiin.”